Torstaisen ystävänpäivän ohjelmaan kuului minulle, Jonnalle, Veeralle ja Ninalle tarjottu herkullinen ilta ravintola Casa Maren toimesta Lauttasaaressa. Ohjelmassamme oli ensin pienimuotoinen viinitasting, jossa tutustuimme makupareihin eli viineihin ja ruokiin, jotka sopivat tai eivät sovi yhteen. Suosikeiksini nousivat itselleni hieman yllättäen valkoviini sitruunan kera sekä punaviini tummasuklaan kanssa. Kananmunan ja valkoviinin liitto sen sijaan oli tuomittu tuhoon. Samoin hunaja ja valkoviini riitelivät suussani kiivaasti, vaikka osaa meistä tuo makuyhdistelmä taisi jopa miellyttää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

me

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

picasion

Maisteltuamme erilaisia makupareja tarpeeksi, siirryimme ravintolan puolelle illallistamaan. Alkuruuaksi saimme todella herkullisia etanoita, bruchettaa, halloumia sekä artisokkaa ja tzatzikia paahdetulla leivällä. Alkuruuat olivat ehdottomasti paikan vahvuus ja oli mukava, että saimme jakaa eri alkuruokia ystävänporukan kesken. Eipähän päässyt annoskateus kasvamaan! Jotenkin ruokien jakaminen nostatti myös yhteishenkeä. Listalta voi siis luonnollisestikin tilata kokonaisia annoksia, mutta tulipa kokeiltua tällainen hauska tapa yhdessä herkutteluun.

Pääruuaksi sain lajitelman kanaa, maksaa ja muikkuja. Maksaa suostuin maistamaan ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla ja vaikka siihen tuskin enää tulenkaan koskaan koskemaan, maksan kastike oli kerrassaan ihanaa. Oli muuten aika hauska huomata, miten muut muikuilla herkutelleen jättivät päät, evät ja isot ruodot syömättä, kun taas meikäläinen veteli muikut naamaan sellaisinaan. Eikö niitä muka kuulu syödä kokonaan? Jälkiruuistakin saimme lajitelman, joka sisälsi mm. juustokakkua, suklaafondantin ja “rikkaita ritareita”. Tuo suklaafondant oli muuten niitä harvoja jälkiruokia, joissa suklaasta kunnolla pidän. Casa Maren menua voi kurkistella täällä, jos joku ruuista herätti mielenkiinnon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAalkupalat casa mare

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kokemuksena Casa Mare oli positiivinen, vaikka hyvä seura saattoikin nostaa paikan pisteitä runsaasti. Kuten ravintolan nettisivuilla sanotaan, on kyseinen ravintola lapsiystävällinen ruokapaikka. Kaveriporukan kosteaan illanviettoon en ehkä niinkään paikkaa siis suosittele, mutta suloisille ystävänpäivätreffeille, ravintolahetkelle perheen kanssa, isoisän syntymäpäiville ja pienten serkkutyttöjen kanssa vietettävälle herkkuhetkelle paikka on juuri passeli. Paikalle pääse helposti bussilla keskustasta, mutta ei se taksi keskustaankaan maksanut kuin 16 euroa. ;)