OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nimeni on Iina ja olen keksiaddikti. Jäin koukkuun jo heti ensimmäisellä kerralla eikä keksinhimolle näy loppua. Ihan vain näin meidän kesken voin tunnustaa, että mieleni tekee keksiä varsin usein juuri aamuisin. Sen voimalla jaksaa monta tuntia ja jotenkin keksistä nauttimien on rentouttava tapa aloittaa päivä. Viime kerrasta onkin jo aikaa, joten päätin pitää tänään epävirallisten keksipäivän ja nautiskella pitkin päivää pienillä keksihetkillä. Mitä enemmän keksistä nauttii, sitä pahempi ikävä sitä tulee, jos joutuu elämään sen puutteessa. Apu keksinpuutteeseen löytyy onneksi usein jo lähikaupasta. Keksistä voi nautiskella kotona aivan avoimesti tai vaikkapa työtauolla salaa naistenhuoneessa. Riippunee hieman siitä, kuinka avoimesti tunnustautuu keksi-ihmiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä sinkuilla on onneksi se herkullinen etulyöntiasema, ettei tarvitse pelätä oman kumppanin olevan jotenkin nihkeä aamukeksiä kohtaan. Olisi kamala elää keksittömässä suhteessa jonkun kanssa, vaikka voihan keksistä nauttia tietysti yksinkin. Joskus vaan parisuhteen toinen osapuoli on luonteeltaan keksinhimoisempi kuin toinen eikä sille oikein voi mitään. Muuta toisaalta, jääpähän sille toiselle sitten enemmän keksiä vai mitä? Ja sen muuten näkee naamasta, jos on saanut aamukeksiä. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kirjoitus oli osa uusinta Buzzador-kampanjaa, jossa buzzattavana tuotteena on tosiaan tuo Belvita Breakfast -keksi, jota saa kolmessa eri maussa. Koko Buzzadorina toimimisen ideahan on vastaanottaa tuotenäytteitä, mahdollisesti jopa jakaa niitä ystävillekin ja arvostella niitä. Tämä ei siis vaadi, että on bloggaaja, mutta blogipostaukset ovat yksi tapa osallistua kampanjoihin. Tälläkin hetkellä buzzaajia tarvitaan lisää ja varsinkin blogillisista buzzaajista on puutetta. Buzzadoriksi voi liittyä kauttani tästä linkistä, jolloin sivusto ymmärtää liittymisen tulleen juuri minun kauttani. Jos ei tahdo kasvattaa meikäläisen pistesaldoa, liittyä voi myös menemällä Buzzador-sivustolle ja rekisteröitymällä siellä. Oma käyttäjäninimeni on (yllättäen) MouMou, jos se tahtoo suosittelijaksi ilmoittaa! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(tuotteet saatu)