Vietin eilen laatuaikaa blogipikkusiskoni Ainon kanssa. Emme enää nykyään näe niin usein kuin ennen, joten jokaisesta tapaamisesta on otettava kaikki ilo irti. On se Aino vaan niin ihana suomalainen muija. Ihana! Pahoittelut kuitenkin Joannalle, joka joutui kestämään sietämätöntä kahden ihmisen ryhmädynamiikkaamme. Päädyimme siskon kanssa erään aamupäivän tapahtuman jälkeen hengailemaan luonani ja väsäilemään päähäni jonkinlaista lettikampausta iltaa varten. Hengailun jälkeen suuntasimme herkkupeppuina kuluttamaan aikaa yhteen suosikkisushipaikoistani eli läheiseen Sushi’N’Rolliin. Ihana tunne, kun tästä kaupungista osaa jo nimetä lempparipaikkoja enemmän kuin vain yhden tai kaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän asu ei oikein suostunut tallentumaan kameralle edustavana. Harmittaa myös, kun ehdimme napsia asukuvat ennen tuon ihanan lettikampauksen valmistumista. En kestä tuota kuvien reuhkaa! Vaikka hiusten suoristaminen on nykyään helpompaa, niiden suorana pysyminen on edelleen pyhä mahdottomuus. Aivan sama, mitä kosteussuojaa, hiuslakkaa tai muuta töhnää tuohon karvakasaan tuuttaa, se vetää väkisin kiharaan. Onneksi maanantaina pääsen Villen käsittelyyn itkemään näitä hurjia murheitani. Värjäytän pääni vihreäksi, niin se ei enää vahingossakaan näytä kuvissa noin punaiselta. Alkaa palaa nakki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

korvikset – Aga (saatu)

toppi – Lindex

housut – Liu Jo

kengät – Spirit (saatu)

Vakio yövieraani Veera tulee tänään taas viikonloppulomailemaan luokseni. Tämä vieras suostuu mukisematta valokuvauspyyntöihini kerrasta toiseen, joten tänä viikonloppuna teen vastapalveluksen toimimalla lauantain salaperäisissä kuvauksissa hänelle kuvausassistenttina. Toivottavasti olen enemmän apuna kuin tiellä. Illalla voisikin sitten lähteä pitkästä aikaa ulos yhdessä. Mutta palataanpa vielä hetkeksi eiliseen, sillä iltani päättyi hieman oudosti.

Illaksi lähdimme kaupungille viettämään eräälle showroomille after workia, joka tosin meikäläisen kohdalla oli tapahtuman nimenä aika sarkastinen. Vähän jopa masentava. Ilta alkoi kivasti hyvässä seurassa, mutta lopulta päädyin aikaisin kotiin potemaan päänsärkyä. Ohimoilta säteili kipua kaikkialle niin, että näköä haittasi. Tämä oli jo toinen päänsärkykohtaus trendikkäällä stevialla maustetun juoman nautttimisen jälkeen. Pitäisiköhän tässä kohta huolestua tosissaan vai meneeköhän tämäkin kerta vielä sattuman piikkiin. :(