Tein viime viikolla tuttavuutta erään itselleni uuden malliston kanssa nettishoppailun muodossa. Laatutietoinen ystäväni Nina oli aiemmin suositellut minulle erääseen mallistoon tutustumista, mutta se vähän unohtui. Päädyin kuitenkin tuttuun tapaan inspiraatiota etsiessäni selailemaan nettikauppojen uutuuksia ja lopulta H&M:n laadukkaan PREMIUM QUALITY -malliston tuotteista minut lumosi yksinkertaisuudellaan musta nahkahame. Kun postista vielä tipahti alennuskoodi, oli hame pakko tilata sovitukseen. Sovittelun jälkeen tuota maailman pehmeimmästä nahasta valmistettua vaatekaapin klassikkoa ei voinut edes harkita palauttavansa. Ja hyvä niin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

neule – Vila (saatu)

hame – H&M

kengät – Minelli

Kävin kyseisissä vaatteissa kyläilemässä Microsoftilla uuteen Office 365 Home Premiumiin ja sen ominaisuuksiin tutustumassa. Ohjelmistoa voi kokeilla ilmaiseksi täällä. Puolet esityksen informaatiosta saattoi tosin kaikua tyhjille korville, kun fanittamani Michael Monroe nousi pallille kertomaan omista käyttökokemuksistaan. Tällaiset tekniikkatapahtumat ovat siitä kivoja, että niistä saa usein hyviä vinkkejä oman arjen helpottamiseen. Ainakin saan puhelimestani eilisen jälkeen paljon enemmän irti. Vaikka tuntuu, ettei bloggaaja juurikaan hyödy tapahtumien sisällöistä mitenkään, mm. SkyDrive-pilvipalvelu on käytössäni päivittäin ja teen sen avulla blogiakin. Kaikki puhelimella otetut kuvat siirtyvät tililleni automaattisesti, joten voin postata puhelimella otettuja kuvia blogiin varsin helposti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopulta uskaltauduin pienen painostuksen jälkeen ihan juttusille asti Michaelin kanssa. Yhteisen puhelinihastuksen (molemmat saatu) lisäksi löysimme toisenkin yhteisen intohimon kohteen. Lopultahan katselimmekin sitten vartin verran kissakuvia puhelimistamme. Valaistus ei olen ihan paras mahdollinen, mutta sainpahan yhteiskuvan muistoksi päivästä, jona löysin ihmisen, joka rakastaa kissoja yhtä palavasti kuin meikäläinen! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA