Vanha nettihuutokauppojen suurkuluttaja ilahtui kovin, kun kuuli päässeensä mukaan Indiedaysin ja Huuto.netin huimaan yhteistyökampanjaan. Kampanja-aiheekseni sain sopivasti vielä harrastusvälineet. Harrastuskamoja kun nimenomaan kannattaa mielestäni ostaa käytettyinä eli suoraan sanottuna halvemmalla. Nettihuutokaupoissa on myös se hyvä puoli, että niistä saattaa löytää esimerkiksi juuri sen lumilaudan jota viime kaudella ihastelit, mutta et enää löytänyt, kun lähdit sitä lopulta ostamaan tai vaikkapa sen kirjan, josta otettiin niin pieni painos, että sitä on lähes mahdoton metsästää kirjakaupoista. Nettihuutokaupat tarjoavat todellisia aarteita, kun niitä vaan tajuaa etsiä.

harrstuskamoja huutiksesta

Kaivelin sivuston näppärän ja helppokäyttöisen Haku-toiminnon avulla teille muutaman hyvän harrastusvälinevinkin. Rinteiden rämäpää voi vaihtaa lautansa uuteen tutustumalla upeanväriseen lumilautaan. Kuntofriikki taas arvostaisi varmasti tehokasta crosstraineria omassa olohuoneessa. Pianonsoittoa harrastava voi hakea lisämotivaatiota soitteluun klassisesta toivelaulukirjasta, jonka Iskelmä-versio takaa, että soitettavat kappaleet ovat hyvinkin tuttuja. Kauneudenhoitoon hurahtanut geelaa omat kyntensä kompaktin UV-lampun avulla kotona säästäen pitkän pennin kosmetologikuluissa. Lukemisen ystävä taas voi uppoutua kauhun kuninkaan hyytävään klassikkoteokseen.

Itsekin katselin noita harrastuskamoja sillä silmällä, mutta jotta voi ostaa uutta (tai tässä tapauksessa “uutta”), pitää myydä pois vanhaa. Huuto.net onkin lanseerannut myynti-ilmoitusten jättämistä helpottavan työkalun, jolla voi joko tuunata jo Huuto.netissä olevaa myyntikuvaansa tai ladata sellaisen suoraan Facebookista sivustolle ja muokata sitä erilaisten värifilttereiden avulla. Sovelluksen löytää menemällä Huuto.netin Facebook-sivulle ja klikkaamalla sieltä kohtaa “Näyteikkuna” ja sen jälkeen “Tee oma ilmoitus”. Kannattaa kokeilla, mitä kaikkea sovelluksella saakaan aikaan! Samasta sovelluksesta löytyy myös kohta “Bloggaajien tavarat”, jonne kannattaa kurkistaa.

huutikseen myyntiin1

Kuvan voi muokata jo julkaistusta ilmoituksesta…

huutikseen myyntiin2

… tai ennen ilmoituksen lisäämistä.

Uteliaana otuksena kokeilin heti sovellusta ja kivastihan sillä sai lisäväriä (myös kirjaimellisesti) myynti-ilmoitusten kuviin. Kokeilin sekä valmiin ilmoituksen tuunaamista että kuvan lataamista suoraan sovellukseen ja tein molemmista tavoista pienet kuvakollaasitutoriaalit tuohon yläpuolelle. Kaikki myyntiin lisäämäni kohteet voi kurkistaa tästä linkistä. Samalla näette, mitä kaikkea kuvilleni oikein päädyinkään tekemään. Tarjolla on ainakin mekko, kengät, jakku ja muutama ihana neule. Lisään kohteita myöhemmin vielä enemmän. Hinnat ovat tälläkin kertaa postikuluttomia ja tuotetta voi joko  huutaa tai sen voi ostaa heti hieman kalliimmalla. Alla olevassa kollaasissa näkyy vain osa kohteistani.

myyntikohteita

Tähänkin kampanjaan liittyy luonnollisesti lukija-arvonta. Kerro tämän postauksen kommenttiboksiin, miten sinä uudistaisit harrastusvarustustasi Huuto.netin valikoimista. Valitse siis suosikkisi Huuto.netin sivuilta ja linkkaa se kommenttikenttään. Palkintona on sekä Huuto+ –profiili kokonaiseksi vuodeksi maksutta että lisäksi joko Gloria-lehden (12 numeroa), Tiede-lehden (12 numeroa) tai Aku Ankan (52 numeroa) vuosikerta. Osallistumisaikaa on 31.1.2013 kello 12:00 asti. Tasapuolisesti arpaonnea kaikille!

Edit: Palkintolehdiksi voi nyt valita myös Me Naiset -lehden, Cosmopolitan-lehden, Glorian Koti -lehden tai  Glorian ruoka&viini -lehden.

Psst! Arvostaisin todella niitä linkkejä vastauskommentteihin, sillä linkittömiä vastauksia ei arvonnassa edes huomioida. :)