MOOD Stockholm -ostoskeskuksen pikaruokapaikkaa ehdinkin jo kehua, mutta nyt kerron siitä hieman enemmän. Ostoskeskusesittelystä olisi tullut liian pitkä, jos olisin vielä paneutunut tämän ihanan ruokapaikan syvinmpään olemukseenkin samalla. Vigårdassa saa kasata oman hampurilaisensa alusta loppuun ja kaikki annoksissa käytetyt raaka-aineet ovat takuulla laadukkaita sekä  tuoreita. Meille kerrottiin esittelykierroksella, että kolmen kokin perustamassa ruokapaikassa raaka-aineet ovat aina peräisin tunnetuilta tiloilta Ruotsista. Kyseessä on siis oikea lähi(pika)ruokapaikka, jos niin voi edes sanoa.

DSC_3630

DSC_3635

DSC_3636

DSC_3651

DSC_3643

DSC_3647

Ennen itse burgerin tilaamista tarjottimelle valittiin dipit, kastikkeet sekä majoneesti. Myäs salaatteja oli tarjolla usemapaa lajia. Jälkiruokiakin joutui miettimään suhteellisen kauan, sillä kaikki tarjotut vaihtoehdot näyttivät herkullisilta. Valittuamme ns. kylmät lisukkeet, siirryimme kassalle tilaamaan aterian ehdottoman kuninkaan eli hampurilaisen sekä sille ranskalaiset (tai vaihtoehtoisesti salaattilisukkeen). Oma pihvini oli juuri täydellisen kypsä eli medium. Arvostan sitä, ettei hampparipullan väliin survota vain jotakin pakastejauholättyä. Hampurilassämpyläkin oli kunnon sämpylä eikä mauton pulla. Hampurilaisen sai vieläpä mukaansa aivan muutama minuutti tilaamisen jälkeen.

DSC_3670

DSC_3663

DSC_3659

Ruokailutilaa oli sekä ylhäällä että alhaalla. Me jäimme alas nautiskelemaan tunnelmallisesta sisustuksesta. Vihreät kasvit ja hyvä näkyvyys keittiöön loivat ruokailuhetkeen hauskaa tunnelmaa. Samalla blogireissulla olleet tytöt tietysti nostivat tunnelmaa vielä entisestään. Ylimääräisiä sisustuspisteitä ropsahti meikäläiseltä mustavalkoisista lattioista. Jokin niissä vain toimi makuuni!

DSC_3615

DSC_3623

DSC_3619

Jos siis satutte Moodin kulmille, poiketkaa ihmeessä herkuttelemassa tuolla! Muistaakseni paikka oli katutasossa aivan yhden sisäänkäynnin vieressä eli tuonne on vielä helppo löytääkin. Ostamani hampurilaisaterian hinta oli lisukkeineen muuten siinä kympin paikkeilla. Tarkan hinnaston näkee tuolta ruokapaikan kotisivuilta, mitenkään kallista tuolla ei todellakaan ollut. :)