Vietimme naapurini Jonnan kanssa tässä eräänä päivänä ulkoiluhetken. On kiva, kun Kaivopuisto on ihan vieressä ja sinne pääsee purkamaan energiaa hieman lapsekkaillakin aktiviteeteilla, mutta valokuvaamisesta edelleen jotenkin hämmentävästi nolostuvana pyydän silti usein, että mahdolliset kuvat otetaan jossakin rauhallisemmassa paikassa. Päädyimme sitten sisäpihalle kuvailemaan ulkoiluvermeemme. Meikäläinen ehti vaihtaa jo märät housut collegehousuihin, joten en hirveästi keskittynyt alaosani kuvaamiseen. Pipo ja märät tumputkin jäivät sisälle. Sen sijaan muistin viimeinen kuvata ulkovaatteideni värikkäimmän ja lämpimimmän tulokkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän väliin pieni kuva-arvoitus. Minkä vain 500 grammaa painavan, talvella välttämättömän asian voi pakata omaan taskuunsa? Untuvatakin tietysti! Kirkasta violettia ja limenvihreää yhdistävä takki on kyllä ollut alkutalven hitti ulkoiluvaatteissani ja sen merkkiä kysytään aina, kun takkiani jossakin ulkoilutan. Omaan taskuunsa mahtuvan takin merkki on meille suomalaisille niin kovin rakas Halti, josta omat mielikuvani ennen tähän takkiin tutustumista olivat tosin paljon tylsemmät.

Aina oppii uutta, kun vain pistää ennakkoluulonsa taka-alalle ja tutustuu merkkeihin kunnolla. Sama juttu on käynyt hieman turhankin monen merkin kanssa meikäläiselle. Muutamakin suomalainen vaatemerkki on jo lapsuudessani leimautunut tätimäiseksi, mutta kun mallistoihin on tutustunut kunnolla, on ymmärtänyt, että kotimainen design sopii kyllä ihan kaikenikäisille. “Takinkääntömerkkiä” oleva takkini on muuten kivan ulkonäkönsä lisäksi vielä todella kevyt, mutta silti äärimmäisen lämmin. Täyte on 100% hanhen untuvaa ja se houkuttelee ystävät antamaan isoja, pehmeitä halauksia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAtakki mahtuu taskuunsa

Blogin kautta saamaani Halle-takkia myydään monessa eri värissä, mutta valitsin omakseni juuri tämän väriyhdistelmän, koska se sopii niin hyvin Primukselta saamaani termospulloon. Mätsäysfriikki ei ole todellakaan talviunilla. Pullossa kulkee aamutee kätevästi työmatkan ajan mukana, jos aamulla ei ehdi juoda kotona tarpeeksi montaa kuppia. Pulloon mätsäävien takin yksityiskohtien vuoksi otin pullon mukaan myös ulkoiluhetkeemme Jonnan suureksi riemuksi. Väripakkomielteeni ei välttämättä ole enää ihan terveellä tasolla. Olen hieman koettanut opetella tästä ajattelumallista eroon, mutta jokin siinä asioiden mätsäämisessä on vaan niin tyydyttävää. Löytyykö ruudun sieltä puolelta yhtään kohtalotovereita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmoumou halti

Tämä talvi on ollut makuuni yllättävän kiva ja todella kaunis. Varsinkin niinä päivinä, kun aurinko suvaitsee ilahduttaa läsnäolollaan, ulkona on helppo tankata hyvää mieltä ja voimavaroja pimeämpiä aikoja varten. Hyytävään merituuleen on vielä hieman totuteltavaa, mutta muuten Helsinki tuntuu kaupungilta, josta pidän todella. Joskus jopa enemmän kuin ensirakkaudestani Tampereesta. Eikä se kelju merituulikaan niin häiritsisi, mutta kun oli pakko muuttaa ns. visuaalisista syistä näin rantaan ja satun vielä kuulumaan niihin hankaliin tyyppeihin, jotka eivät pidä pienestäkään tuulenvireestä! :D