Vaikka uusi tukka tuntui omalta kiharrettuna, päätin opetella eroon suoristusrautakammostani ja suoristaa maanantaina ylipitkän polkkani. Tätä lyhyempää pehkoa ei tarvinnut käsitellä niin pitkään kuin pidempää tukkaa, joten en ehtinyt edes turhautua suoristusoperaation aikana. Jospa sitä jatkossa kokeilisi enemmänkin tyylejä, kun tämän tukan käsittely ei tunnu niin ylivoimaisen ärsyttävältä. Tässä kuvassa hiusten värikin näkyy paremmin, se on siis tosiaan ruskea eikä punainen. Tyvi on huomattavasti latvaa tummempi ja raidat niin ovelasti tehtyjä, ettei niitä edes oikein tajua. Ei varmaankaan tarvitse erikseen kertoa, että olen edelleen kovin tyytyväinen uuteen tyyliini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän korunani toimi pikkusiskolta saatu riipus. Koru on Juicy Couturen  ja se lukeutuu niihin harvoihin kaulakoruihin, joita suostun käyttämään. Tai siis, joita osaan käyttää. Vaikka kaikenlaiset korut ovat ihania, minua ne ahdistavat helposti ja elelenkin ympäri vuoden tyytyväisenä samoissa nappikorviksissa ja timanttisormuksessa. Ne eivät ole tiellä eivätkä muutenkaan häiritse elämääni. Käytännöllisyys ennen kaikkea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämä uudella päällä tuntuu kivan raikkaalta ja uudistuneelta. Nyt voisi samaan syssyyn kokeilla muutakin villiä, koska kerranhan täällä vain eletään. Koen itseeni panostamisen koko ajan vain tärkeämmäksi ja kaikkien palvelusten, rakkaiden hoivaamisen ja kavereiden lahjomisen keskellä päätin hemmotella itseänikin. Vingutin pankkikorttiani oikein kunnolla ja kieltämättä on kivaa, kun antaa itselleen luvan ostaa asioita, joista on ennen vain haaveillut. Näiden vihjailujen jälkeen voin todeta, että sisustuspostaus on vihdoin tuloillaan ja se sisältää jotakin kerrassaan ihanaa! ;)