OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin eilen pitkästä aikaa kampaajalla. Maailman isoimman kiitoksen ansaitsevat sekä Salon Noir että aivan erityisesti turhan kauan avoimena olleen luottokampaajan pestin eilen itselleen lunastanut Ville! Tällaisesta olosta ja hiuksista, joita ei vaan malta olla peilaamatta ihan koko ajan kaikista vähänkin heijastavista pinnoista, maksaa enemmän kuin mielellään täyden hinnan. Olen kokeillut diilisivustojen edullisia tarjouksia, mutta en silti löytänyt sitä oikeaa. Sitten koin pienimuotoisen valaistumisen ja päätin uskoa hiukseni miehelle, joka on loihtinut kasvoilleni muutamankin suosikkimeikeistäni. Kampauksissakaan ei ole ollut valittamista, mutta jotenkin en vaan heti tajunnut, että voisin kysyä Villeä kampaajakseni. Valinta osoittautui oikeaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntuu kuin kampaamon lattialle olisi jäänyt eilen suunnilleen 20 senttiä ahdistusta, ilkeitä ihmisiä, painajaisia ja pelkotiloja viime vuodelta. Keveämmällä kampauksella on kiva lähteä kohti uuden vuoden haasteita. Kolmisen tuntia sen punaisen hamppupehkon muuntaminen ruskeaksi, ylikasvaneeksi polkaksi otti, mutta jokainen sekunti on lopputuloksen arvoinen. Tummempi tyvi ja ovelat raidat tekevät hiustyylistä moniuloitteisen ja omaan silmääni varsin viehättävän. Valitettavasti näissä kuvissa kamerani paha tapa tehdä asioista punertavia, korostuu aika pahasti, sillä hiusvärini on todellakin viileähkö ruskea. Tärkeintä on kuitenkin se, että löysin vihdoin Helsingistä sen kampaamon, jossa todella viihdyn ja jonne haluan palata aina uudelleen. Ihanaa! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA