Pitkästä aikaa ehdin postata ihan reaaliajassa. Päädyin tänään hauskan sattuman kautta erään korun omistajaksi ja halusin jakaa tarinan teillekin. Pikkusiskoni oli yökylässä luonani ja kävimme aamupäivällä kiertelemässä kaupungilla. Kampissa iski minulle varsin tyypillinen “aivan tappava pissahätä”, mutta kummallakaan meistä ei ollut euroa, jota ilkeä wc:n ovi vaati avautuakseen. Siskoni päätti sitten ostaa minulle Spirit Storesta kaulakorun, jota olin joskus jo täysihintaisena ihaillut. Näin saimme rikottua rahaa.

Lomogram_2013-01-03_05-56-20-PM

Lopultakin vessan maksusysteemi oli jumittunut ja pääsimme sisään vasta edellisten asiakkaiden tullessa ulos. Tämä on tapahtunut samassa paikassa kerran aiemminkin, joten osasin vähän pahaa aavistellen odottaa tapahtunutta. Mutta sainpahan ainakin itselleni kauniin Leila-kaulakorun. Se saattaa päästä jo huomenna illalla neitsytmatkalleen, kun Ullanlinnan hotelliini saapuu tämän viikon kolmas(!) yövieras. Kokeilin muuten tällä kertaa postata puhelimeni avulla, sillä kamerastani loppui yllättäen akku. Siksi hieman oudot kuvat. :)

vessakoru