Aloitettuani työt Kluuvin Jumpin Storessa olen saanut lukuisia kommentteja ja sähköposteja tästä kuumasta haalariaiheesta. Myönnän, että käytin blogiani valttikorttina hakiessani töitä, sillä se, että olin tehnyt yhteistyötä Jumpinin kanssa ja testaillut tuotteita tuntien ne hyvin, antoi hyvän etulyöntiaseman muihin hakijoihin nähden. Saatuani työn varauduinkin heti siihen, että lukijani kääntyvät puoleeni haalareita koskevissa kysymyksissä. Toivon olevani firmalle työntekijä, jota on helppo lähestyä, vaikka kysymys tuntuisi kuinka typerältä tai ongelma kuinka pieneltä.

Jumpin-heart

Aloitin yhteistyöni merkin kanssa blogiyhteistyön kautta jo vuoden 2010 lopussa. Koska en tiennyt haalarimerkeistä oikein mitään, kokeilin yhteistyötä myös OnePiecen ja Ziperallin kanssa. Vertailtuani haalareita (ja myöhemmin myös kirjoitettuani aiheesta pintapuolisesti) tulin siihen lopputulokseen, että Jumpinin haalarimalli, ideologia ja periaatteet sopivat parhaiten yhteen omieni kanssa. Meillä ei esimerkiksi jaeta esitteitä kilpailevan kaupan ovien edessä heidän merkkiään solvaten tai lähetellä bloggaajille vihaisia viestejä, jos se kirjoittavat toisista haalarimerkeistä.

Se, mistä oikeastaan halusin kirjoittaa koskee sitä, miksi asiakkaan pitäisi minusta valita juuri Jumpin-haalari. Ensimmäisenä on pakko mainita haalarin malli. Meillä haarat eivät roiku polvissa ja iso huppu kerää toistuvasti kiitosta. Toiseksi pontiksi nostan esille materiaalin. Haalarimme ovat 80 % puuvilla ja pehmeä vuori on polyesteriä (minkä vuoksi haalarista 20 % on keinokuitua). Materiaaliyhdistelmä on toimiva ja haalarimme eivät nyppyynnyt yhtä helposti kuin pehmeämpää pintamateriaalia käyttävän merkin. Mm. näistä syistä koen haalarimme varsin hyviksi, vaikka tottakai välillä tehtaalta lähtee myyntiin susia. Niin kaikilta merkeiltä lähtee, se on inhimillistä.

Virheistä opitaan ja hyvistä tehtaista sekä materiaaleista siirrytään koko ajan vielä parempiin. Ja hyvänähän ostettu haalari pysyy vuosien ajan satunnaisella tuuletuksella tai tarvittaessa nurinpäin kääntämisellä, 30 asteen konepesulla sekä pienellä lorauksella huuhteluainetta. Kuivausrumpua tai liian korkeita pesuasteita haalari ei siedä. Sellaiset hajottavat vetoketjut haalarin kutistuessa ja saavat pehmoisen vuoren nyppyyntymään pilalle.

jumpin-suomiVaikka pidänkin merkkiämme parhaana, tiedän myös heikot kohdat, joihin pitäisi jatkossa panostaa enemmän. Toivoisin valikoimiime lisää printtejä ja tietysti uusia värejä. Eräs klassikkoprintti palaakin myyntiin pian, joten aivan kuuroille korville asiakkaiden toiveet eivät kaiu. Myös eri vartalotyypeille tehdään haalareita eri malleilla (mm. ohuemmat active– ja freedom-mallit sekä kapeampi original slim -malli), mutta ei-niin-kovin-pitkänä henkilönä haaveilen salaa haalarimallista, joka käy myös lyhyemmälle ilman, että puntteja on käännettävät monta kymmentä senttiä.

Haalareita myy maailmanlaajuisesti verkkokauppamme JumpinShop, Kluuvin kuppakeskuksen toisessa kerroksessa sijaitseva Jumpin Store -konseptimyymälämme sekä muutama jälleenmyyjä (mm. jotkut OneWay-myymälät). Toivottavasti tästä postauksesta oli apua haalarista haaveilevilla tai niiden ostoa harkitseville lukijoille! :)