Alexa haastoi muita bloggaajia listaamaan juuri alkaneelle vuodelle tavoitteita ja haaveita. Tuttuun tapaani panttasin haastetta, kun en oikein osannut vastata siihen. Nyt alkaa kuitenkin tuntua, että ajatukset pääni sisällä ovat löytäneet paikkansa ja selkeytyneet. Lupauksia en niinkän tykkää tehdä, mutta tavoitteita ja haaveita voisin listata. Toisin kuin lupausten tekeminen listojen tekeminen on kovasti mieleeni. Siispä vuonna 2013…

… en tyydy kompromisseihin. Nirsoilen siis jatkossakin asioissa, joissa on varaa nirsoilla, ja vaadin parempaa, kun siihen on mahdollisuus. Jos meille on annettu vain yksi elämä, miksi se pitäisi tyytyä elämään vain jotenkin sinne päin kuin miten sen haluaa elää?

… etsin lisää paikkoja, joissa viihdyn.

… kohtaan pelkoni. Katson sen kauhuelokuvan, jonka päähenkilö pelottaa niin, etten ole voinut katsoa elokuvaa loppuun. Selvitän myös, mikä siellä ilmanvaihtokanavassa öisin rapisee ja otan sen vaikka lemmikiksi itselleni! :D

… pidän itsestäni parempaa huolta niin, että liiasta stressistä johtuvat hallitsemattomat itkukohtaukset voisi jättää väliin. Ennakoin mahdolliset stressipesäkkeet.

… kerron rakkailleni, kuinka paljon he minulle merkitsevät, ennen kuin se on liian myöhäistä.

… olen enemmän realisti oman jaksamiseni suhteen ja delegoin töitä muille silloin, kun tuntuu, että olen haukkaamassa liian suurta palaa kerralla. Parempi jäädä hieman nälkäiseksi kuin tukehtua hengiltä.

… aion jatkossakin yrittää elää niin, etten ota asioita liian vakavasti. Tuo vuodenvaihteessa napattu kuva ehkä tiivistää viimeisen tavoitteeni. ;)

viikset moumoulla