On jälleen vuotuisen vuosikatsauksen aika. Viime vuosi tiivistettynä löytyypi täältä, sitä edellinen täältä ja ensimmäinen vuosikatsaukseni täältä. Tuttuun tapaan olen valinnut jokaisen kuun suosikkiasuni sekä kohokohdat. Mukana on myös turhempaa tietoa, jos kuukauden kohdalle meinasi jäädä vain tyhjä aukko. Mutta jätetäänpä sitten höpinät sikseen ja käydään asiaan!:)

tammi2012

Tammikuussa stressasin mielettömästi pakkaamisesta. Kiukuttelin kandintutkinnostani puuttuvaa yhtä opintopistettä, jonka saaminen tuntui olevan kiven takana. Jatkoin uravalmennusta ja rajasin tulevaisuuteni opiskeluvaihtoehdot kemialla jatkamiseen Helsingissä tai media-alalle pyrkimiseen. Ihastuin Esacadan kesätuoksuihin uudelleen. Somistin H&M:lle näyteikkunan ja se voitti yleisöäänestyksen Facebookissa. Muutin Helsinkiin Jonnan asuntoon hänen vaihtonsa ajaksi. Myin puolet vaatteistani kirppiksellä. Otin myös kokeiluun elämäni ensimmäiset geelikynnet, kun ne ilmaiseksi tarjottiin. Vietin Jonnan virallisia läksiäisiä.

helmi2012

Helmikuussa karsin vaatteitani vielä rankemmalla kädellä loppukuun kirpputoria varten. Kärsin muuton aiheuttamasta yksinäisyydestä ja mietin, miksi pitikään muuttaa kaupunkiin, jossa ei tunnu olevan mitään kotoisaa. Lensin Lontooseen nautiskelemaan Björn Borgin muotinäytöksestä ja tutustumaan kaupunkiin Jennin opastuksella. Palattuani takaisin Helsinki tuntui jo enemmän kodilta. Aloitin yhteistyön Hakaniemen Lady Linen kanssa ja samalla kuntoiluprojektin kehonkoostumusmittauksen seurauksena. Kuulin olevani ehdolla parhaaksi lifestyle-blogiksi sekä lukijoiden suosikkiblogiksi Aussie Blog Awardseissa. Rakas pappani kuoli.

maalis2012

Maaliskuussa olin jo Helsingissä kuin kotonani. Kävin alkukuusta Jyväskylässä tenttimässä sitä tutkinnostani puuttuvaa yhtä opintopistettä ruotsista ja läpäisin viimen tuon kamalan kurssin. Kuntoilukärpänen puraisi minua kunnolla ja aloin ravata tiiviisti yhteistyökumppanini Lady Linen Hakaniemen kuntokeskuksessa. Kokeilin 10 päivän detox-kuuria ja nostin sillä vireystasoni kattoon. Olin hieman alavireinen papan hautajaisiin asti ja se heijastui blogini normaalia negatiivisempiin postauksiinkin. Kävin kirjoittamassa maturiteetin yliopistolla ja tutkintoni koottiin valmiiksi. Ennen kuun loppua vastaanotin postitse Luonnontieteiden kandidaatin tutkintopaperini.

huhti2012

Huhtikuussa juksasin tuttuun tapaani lukijoita aprillipäivänä. Olin jo korkannut kärjistä avoimet ballerinat Helsingissä, joten Kylmäkoskelle iskenyt takatalvi otti koville tällaiselle kevätrakastajalle. Postitin muutama päivä ennen hakuajan päättymistä hakemukseni Helsingin yliopistoon, vaikka en ollut yhtään varma, tahdoinko edes jatkaa siellä syksyllä. Vietin pitkän pääsiäisloman vanhempieni luona maalla, kun kaupunkielämä ahdisti. Aloin treenata puolimaratonille niin, että painokin putosi hieman vahingossa. Sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta analyyttisen kemian puolelta.

touko2012

Toukokuussa kävin tutun matkaseuralaiseni eli Jennin kanssa pikavisiitillä Tukholmassa. Muutama päivä sen jälkeen osallistuin äitini kanssa kutsuvieraina HCR-puolimaratonille, jonka selvisimme maaliin asti, vaikka toinen polveni menikin viime metreillä rikki. Vierailin tiheästi Kylmäkoskella, mutta sain myös pikkusiskoni vastavierailulle muutamaksi yöksi. Aloin miettiä, pitäisikö sitä etsiä uusi asunto, kun vanhasta pitäisi lähteä kesäkuun lopussa. En ollut vieläkään ottanut opiskelupaikkaa Helsingin yliopistossa vastaan, sillä en tiennyt, tahdoinko opiskella siellä vai en. En tiennyt edes, tahdoinko jäädä Helsinkiin.

kesä2012

Kesäkuussa sain unelmieni yksiön vastapäisestä talosta ja kävin allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Vietin ikimuistoisen Indiedays-viikonlopun ja nauroin itseni kipeäksi hyvässä seurassa. Sain avaimet uuteen asuntooni ja aloin hiljalleen siirtää tavaroitani sinne. Kävin pareillakin treffeillä pitkästä aikaa. Tajusin, että rakastan asua Helsingissä ja kuljin monena päivänä kotiin leveä hymy kasvoillani. Jonna palasi vaihdosta ja sain hänestä itselleni väliaikaisen “kämppiksen”. Lähdin blogimatkalle Tallinnaan ihanien tyttöjen kanssa.

heinä2012

Heinäkuussa huomasin viettäväni paljon aikaa erään miehen kanssa. Järjestin uudessa asunnossani tupaantuliaiset rakkaiden ystävieni kanssa. Tein myös heti alkukuusta uuden vierailun Tallinnaan, tällä kertaa seuranani oli Veera. Lomailimme Sallan ja Jonnan kanssa myös neiti Jokisen mökillä Forssassa ja kieltämättä olen jälleen vähän katkerampi, ettei meidän suvulla ole yhtään kesämokkiä missään päin Suomea. Forssasta siirryin Kylmäkoskelle nautiskelemaan ystäväni Manun kesäisestä seurasta. Ilmoittauduin Helsingin yliopistoon juuri ennen deadlinea ja sitten jännitettiinkin, ehtivätkö paperit ajoissa perille. Opinnot päätin silti aloittaa vasta keväällä tai seuraavana syksynä.

elo2012

Elokuussa päätin palauttaa blogia takaisin avoimemmaksi, koska ahdistuin itsekin siitä, kuinka paljon sensuroin elämääni blogista. Kävin itkemässä lukioaikaisen parhaan ystäväni häitä. Pääsin suureksi onnekseni ja pieneksi ihmetyksekseni töihin Kluuvin Jumpin Storeen ja sain totutella uudelleen seisomatyöhön. Muutaman kuukauden kestänyt suhteeni päättyi ja olin vähän aikaa kovin surullinen ja allapäin. Lopulta olo helpotti, kun eräs väärinkäsitys paljastui. Keskityin sataprosenttisesti töihin, jotta saisin ajatukseni muualle. Ilmoittauduin Pirkan hölkkään. Kuukauden lopussa matkustin Jyväskylään aloittaakseni syyskuussa “paremman elämän”.

syys2012

Syyskuussa esittelin syksyn trendejä Jyväskylän Sokoksella More To Love! -tyttöjen kanssa. Matkasin Jyväskylästä Kylmäkoskelle ja kävin pikkusiskoni työpaikalla valitsemalla suosikkituotteeni syksyn Spirit– ja Rosebullet-mallistoista. Kävin hammaslääkärissä hoidattamassa erään minua kauan vaivanneen vaivan ja palasin sieltä muutamaa uutta vaivaa rikkaampanaa. Tästä reikiintymisestä järkytyttyäni pistin ruokavalioni remonttiin. Pääsin käskyttämään TET-tyyppejä Jumpinille. Puolessa välissä kuuta paloi pitkästä aikaa nakki tiettyihin lukijoihin ja pidin viikonloppuloman blogistani. Järjestin Jumpin Storessa CHILL OUT -blogibileet, jotka sujuivat yllättävän hyvin. Ryhdyn töissämme myyjän lisäksi myös some-vastaavaksi. Sain suureksi riemukseni kutsun Elle Style Awardseihin.

loka2012

Lokakuussa kävin juttelemassa muutamankin suomalaisen suunnittelijan kanssa, sillä halusin Ellen pippaloihin ylleni jotakin uniikkia ja ihanaa. Aloitin tutun kutistumisoperaation. Tarkoitukseni oli myös tarpoa läpi elämäni toinen Pirkan hölkkä, mutta ensin nukuin pommiin ja lisäksi totesin, että yöllinen vesisade olisi tehnyt reitistä ja tapahtuman aikana satanut vesi itse hölkästä yhtä helvettiä. Juhlin Elle Style Awardsit läpi ja rakastuin Mert Otsamon minulle tekemään mekkoon vielä entistä enemmän. Elämä tuntui ihanalta.

marras2012

Marraskuussa jatkoin juhlaputkea vielä muutamilla muillakin tapahtumilla. Halloweenina kauhistutin ihmisiä rujolla ulkomuodollani. Lensin pikavisiitille Pariisiin ja sen jälkeen lähdin melkein heti blogityttöjen kanssa muutamaksi päiväksi Ruotsiin. Palasin reissusta väsyneenä, mutta onnellisena. Kävin toteamassa, että NRJ Fashion Night parantuu tapahtumana vuosi vuodelta. Muutaman päivän levon jälkeen juhlin Indiedaysin Inspiration-konseptin lanseerausjuhlissa. Lomailin pitkän viikonlopun maalla ja latailin hieman akkujani.

joulu2012

Joulukuussa käväisin naapurini kanssa testaamassa Elämyslahjojen romanttista lomaa(:D) Tallinnassa. Sain PlayStationin virallisen bloggaajan tittelin. Tein asunnossani joulusiivouksen ja järjestin pienimuotoisen juhlakatsomon itsenäisyyspäivänä. Aloin miettiä, mihin suuntaan veisin blogiani vuonna 2013.  Kuulin pikkusiskoni sairaudesta ja vietin muutaman päivän suruani käsitellen. Myös perheemme kissan tila huononi hetkeksi samoihin aikoihin ja kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Blogissakin oli jokavuotinen p*skakommenttitulva, joka sinne kasaantuu aivan poikkeuksettta aina ennen joulua. Joulu perheen parissa piristi kuitenkin mieltä. Vuosi huipentui unelmalaukun ostamiseen, Vain elämää -konserttiin ja ihanaisen Veeran seurassa juhlittuun vuodenvaihteeseen.

Hyvää vuotta 2013 blogini ihanille lukijoille!