Blogini täyttää tänään 5 vuotta. Ihmisen elämässä tuo aika ei ole kovinkaan pitkä, mutta blogimaailmassa meikäläinen blogeineen lasketaan jo raskaaseen sarjaan. Vaikka moni asia on blogissani muuttunut, sitä kannattelevat peruspilarit ovat pysyneet samoina. Olen uskollinen itselleni enkä yritä muotoutua yhteenkään kategoriaan, johon en kuulu. Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat itseäni, vaikka niistä tulisi kuinka negatiivista palautetta. En yritä muuttua muiden haluamaan suuntaan, vaan pidän pääni. Jos blogi ei miellytä, en pahoittele sitä. Se ei ole minun ongelmani, sillä en bloggaa suurien lukijamäärien tai kaikkien miellyttämisen toivossa.

Koska olen omituinen ihminen, ajattelin kierosti, että syntymäpäiväsankarina tahtoisin lahjoa lukijoitani. Tavallaanhan tekin olette kuitenkin kommentteinenne osa blogiani, vaikka nykyään hyvin vähän neuvojanne blogin alkuaikoihin verrattuna kyselenkin. En kuitenkaan ajatellut tyytyä mihinkään perusarvontapalkintoon, vaan neuvottelin teille aivan mielettömän lahjuksen. Oikeasti, olen niin kateellinen tästä itsekin, että harkitsen vakavasti omaan arvontaani osallistumista. Alan jatkossa tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä PlayStationin kanssa ja jotta tekin hyötyisitte rakkaussuhteestamme, startataan tämä kuherruskuukausi oikein kunnon pommilla. Vetäkäähän syvään henkeä ja istukaa alas.

Tämän syvimpien unieni sekä intensiivisimpien haaveideni kohteen eli PlayStation 3 -pelikonsolin punaisessa värissä voi joku teistä voittaa itselleen kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä pleikkaripeli on ehdottomasti se maailmankaikkeuden paras. Perustelutkin olisivat kivat, mutta eivät pakolliset. Osallistumisaikaa on tasan viikko eli tiistaihin 11.12.2012 kello 20:00 asti. Hyvällä tuurilla tämä laite ehtii siis vielä pukinkonttiinkin, mutta ei kai kukaan täysijärkinen ihminen antaisi tätä kellekään muulle. Eihän? Hyvä! Tasapuolisesti arpaonnea kaikille arvontaan ja hyvää syntymäpäivää blogilleni, jonka muuttumista ja kasvamista moni teistä on ollut mukana seuraamassa! <3

Edit: Kiitokset kaikille onnitteluista. Yritin vastata kaikille, mutta luovutin suunnilleen toisen kommentin kohdalla! :D

(kuva valmistajalta)