Heräsin eilen aikaisin aamusta erään merkin pressitapahtumaan, mistä jatkoin heti aamuvuoroon töihin. Töistä taas suuntasin erääseen ravintolaan ja sieltä vielä kutsuvierasnäytökseen elokuviin. Jatkoille en jaksanut lähteä, vaan karkasin kotiin kirjoittamaan. Koska jouduin varautumaan illan ohjelmaan jo heti aamusta, otin töihin mukaani hieman “tuunaustarvikkeita”. Päivän asunani oli farkkujen, topin ja bleiserin yksinkertainen kombo. Topin sain aikanaan ihanalta lukijaltani. Aamuinen asuni muuntautui illaksi cocktail-henkisemmäksi vain ison korun ja huulipunan avulla. Noista hiuksista ei edes keskustella, en ole koskaan inhonnut hiuksiani niin paljon kuin eilen.

toppi – Gap

farkut – H&M

koru – We Style (saatu)

bleiseri – H&M

laukku – Minna Parikka

kengät – Spirit (saatu)

Töiden jälkeen treffasin naapurini Jonnan ja suuntasimme MTL-tyttöjen järjestämään ranskalaiseen iltaan Carelia-ravintolaan. Paikalle oli kutsuttu myös JoannaPauliina ja Emmi eli meitä oli aika hyvä lauma naisia kikattelemassa keskenämme. Vaikka ruokailumme alkoikin viininmaisteluosuudella, nauroin hervottomasti läpi illan juomatta oikein mitään alkoholia. Maistoin jokaista kolmea viiniä kaksi pientä hörppyä, kerrankin suhtauduin viiniin ihan vain hyvänmakuisena juomana enkä alkoholina. Edistystä. Normaalistihan en muuten oikein punaviinistä edes perusta.

Valitsin ruuaksi itselleni Menu Carelian. Menun ehdotonta parasta antia oli pääruoka, joka peittosi alku- ja jälkiruuan jopa yhteensä aivan heittämällä. Liha oli täydellisesti kypsennettyä ja lisukkeet herkullisia. Vaikka ateriamme oli tarjottu meille MTL-tyttöjen toimesta, ravintolan edullinen hintataso yllätti kyllä positiivisesti. Jonna juuri naureskeli, miten Töölä on siitä kumma paikka, että moni hyvä ruokapaikka on juuri siellä. En tiedä pitäisikö tässä sitten alkaa harkita muuttoa, hyvä ruoka kun on kuitenkin olennainen osa ihmisen elämää.

Ruokailun jälkeen vuorossa oli Koskemattomat-elokuvan kutsuvierasnäytös. Arvoin näytökseen lippuja lukijoidenikin kesken ja kuulisinkin mielelläni paikalla olleiden mielipiteitä leffasta. Itse ihastuin kunnolla! Koetin olla koko elokuvan itkemättä, mutta pakkohan siinä oli lopulta taipua. Elokuvan fiilis oli niin hyvä alusta loppuun, että odotin koko ajan jotakin hirvittävän pahaa tapahtuvaksi. Juoni ei kuitenkaan kikkaillut dramaattisilla käänteillä, vaan mutkitteli juuri sopivasti.

Hurja arvontaputki ei muuten ole laantumassa, vaan pahenee vain joulua kohden. Voisin ihan periaatteesta pitää arvonnottoman tammikuun blogissani, sen verran tätä ruuhkaa tässä nyt on. Kummasti ne arvonnat aina kasaantuvat kovin lähekkäin. Koettakaa silti kestää, sillä luvassa on muutakin kiinnostavaa asiaa. Nyt karkaan kuitenkin pressiaamun kautta töihin. Mukavaa torstaita kaikille! :)