Aivan oikein! MTL-Peppi oli taas ihana ja hommasi maailman parhaan työpaikkansa kautta  minulle ja blogipikkusiskolleni liput erään upean naisen keikalle. Jennifer Lopez esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa ja pääsimme seuraamaan upeaa keikkaa permannolta aivan lavan vierestä. Esitys oli upea ja otin aika paljon valokuvia, kun kerrankin olin lähellä kuvattavaa kohdetta. Nautiskelkaahan siis tekin kuvasaldostani ja laittakaa vaikka Jenniferin musiikkia taustalle soimaan, niin pääsette helpommin oikeaan tunnelmaan.

Keikka alkoi rytinällä kunnon glamourtyyliin ja ensimmäiset kappaleet olivatkin heti kunnon hittejä. Arvostan artisteja, jotka esittävät suosiolla paljon hittejä eivätkä vain kiusaa yleisöä ihan ok -biiseillä siihen asti, että lopuksi esittävät muutaman hitin. Jenny tykitti kappaleet täysillä ja tanssi upeasti mukana. Kuuluisa peppu oli paljon tapetilla, sitä esiteltiin ja heiuteltiin runsaasti. Joku olisi tällaisesta alleviivauksesta voinut ärsyyntyä, mutta itse arvostan sitä, että kurveille annetaan kunniaa tätä anorektisten naisihanteiden aikana.

Asut vaihtuivat tiheään keikan aikana, samoin fiilis. Glamourin lisäksi Jennifer tahtoi korostaa sitä, ettei hän syntynyt kultalusikka suussa, vaan teki töitä menestyksen eteen. Ihan sivuhuomautuksena on todettava, että hämmennyn aina siitä, miten monenlaisiin rooleihin artistien taustatanssijat taipuvat. Kesti hetki tajuta, että ne samat miehet nyrkkeilijät, breikkasivat, hyppivät ja tanssivat sulavasti paljettipuvuissa.

Yksi vahvimmista tunneteemoista keikalla oli epäilemättä rakkaus. Isolla näytöllä pyöri kuvia ja videopätkien Jenniferistä ja hänen lapsistaan. Myös rakkaudesta kertovat laulut tuntuivat jotenkin intensiivisemmiltä kuin muut esitetyt kappaleet. Esiintyjän hyvä olo ja tasapaino hohkasi yleisöön asti ja tarttui toivottavasti yleisöönkin. Yhdessä vaiheessa iltaa Jennifer sanoi meille suomeksi: “Minä rakastan sinua.” Ette usko, moniko ihminen suli silloin hymyyn, vaikka kyyninen ihminen voisi kuvitella eleen vain harkituksi osaksi esitystä.

Show oli siis kerrassaan mieletön! Myös artisti itse liikuttui pariinkin otteeseen siitä, miten intensiivisesti yleisö osallistui hänen esiintymiseesä laulaen mukana ja tanssien villisti. Minun mielikuvani Lopezista pysyi yhtä positiivisena kuin aiemminkin. Arvostin erityisesti sitä, miten vähän aikaa nainen odotutti yleisöä. Hän olisi diivamaisesti voinut seisottaa ihmisiä parikin tuntia, mutta sellaiseen ylpeilyyn Jenny ei sortunut. Olen näköjään kirjoittanut Jenniferistä aiemminkin, mutta hieman eri mielessä. Kurkatkaa vaikka tänne. ;)