Joku täysijärkinen ihminen ei ehkä lähtisi romanttisten kappaleiden täyttämältä keikalta pelottavien hahmojen miehittämään Noiriin ilman halloween-asua. Mutta kun en halunnut vielä kotiin nukkumaan. Mutta kun Mert niin kauniisti pyysi. Mutta kun olin taas utelias. Levitin siis punaisen huulimeikkini jokerimaisesti poskille ja kiedoin mustat rintaliivini seuralaiseni kasvoille korvalliseksi pitsinaamioksi. Noirissa liityimme kummien olentojen joukkoon ja hetken juhlittuamme lähdimme hieman isompaan tilaan. Matkamme pääksi koitui hämyisen epämääräinen Dubrovnik.

Heti alakertaaan saavuttuamme huomasimme, että omituinen lonkero-olento loihti juhlijoille kunnon maskeja. Asetuimme siis jonoon ja siinä, missä Veeran huulimeikki muuttui mustaksi, minun meikkini nostettiin aivan uudelle tasolle. Pohjalle jätettiin oma punainen hymyni, mutta siitä tehtiin paljon verisempi je levinneempi. Silmiäkin tummennettiin aikalailla ja lopputuloksesta tuli ihan mieletön. Kalpealla pohjalla mustat silmät ja punainen suu pomppasivat kunnolla silmille. Maskeeraaja ei ollut onneksi itse kovin pelottava… Eipä!


Löysin juhlavieraiden joukosta myös kadonneen sukulaiseni. Naureskelimme, kuinka samalta näytimmekään. Loppuillasta muistin tosin “silmänkääntötemppuni” ja aiheutin Veeralle sellaisen olon, että vieressäni ei ehkä olekaan ihan turvallista nukkua. Ilta oli aivan mieletön! Harmittaa vaan, kun keskityin niin juhlimiseen, etten tajunnut kuvata muiden upeita pukuja. Nämäkin kuvat ovat Veeran ottamia melkein kaikki. Vähän vaan lainailin kameraa jossakin vaiheessa, kun valokuvaajaystäväni linssit ovat hieman eri tasoa kuin omani on.

Paljastakaahan nyt muuten omat halloween-tyylinne. Utelias tahtoo tietää! Kuviakin saa mielellään linkittää, jos sellaisia löytyy! :)