“MIAUUH! Kissapostausvaroitus! Kuulin vähä juttua, että täällä on koiraihmisiäkin lukemassa näitä juttuja, niin ajattelin vaan varoitella, että nyt saatte tämän kauniimman lajikkeen kuvia silmienne eteen. Koitan vähän käännyttää teitä samalla. Mun turkki on muuten kasvanut ja paksuuntunut ihan hurjasti edellisistä kuvista. Se alkaa mennä jo takkuun, mutta en kyllä anna harjata sitä kovin mielelläni. Juoksen vaan karkuun kovaa ja pidän hassua ääntä, että noi ihmiset unohtais koko tyhmän harjaamisen.

Me leikittiin ihan hirveesti viikonloppuna! Kurkittiin lipaston takaa, heiteltiin leluja ja mentiin pahvilaatikkopiilosta. Katselin lintujakin olohuoneen pöydältä ikkunan läpi hetken, mutta sitten menikin maku. Yhdessä vaiheessa oli meinaan kyllä jo pakko sännätä nojatuolin taakse piiloon, kun linnut alkoivat vit…kettuilla ikkunan takaa ja lennellä ikkunaa päin vihasen näkösinä ja pelkäsin, että ne pirulaiset tulee pian läpi meidän olohuoneeseen! Onneks sitten tuo emäntä hätisti ne pois.

Viikonloppu meni nopeesti ohi ja sitten tuli sunnuntaiaamun. Yritin vähän lahjoa tuota teidän bloggaajaanne, että jos se ei lähtisi sinne Helsinkiin, niin se voisi saada mun lelun. Se vaan lähti silti, vaikka pussasikin kovaa heipat mun nenään. Tuleehan se sitten taas joskus mun kanssa leikkimään? Tuleehan..?

Finski