Yksitystilaisuus…

Jos joku ei ole vielä kuullut, Kluuvin Jumpin Storessa pidettiin viime viikon perjantaina blogibileet. Työskentelen Jumpinilla heidän ainoassa Suomen myymälässään myyjänä sekä nykyään myös some-vastaavana, joten päädyin ideoimaan hieman erilaista bloggaajayhteistyötä kuin yleensä. Sen sijaan, että olisin vain lähettänyt muutamalle bloggaajalle haalarin ja odottanut, pitääkö ja kirjoittaako bloggaaja siitä, päätin järjestää bloggaajille ja heidän lukijoilleen pienet blogibileet myymälässämme.

Akvaariossa tapahtuu.

Haalarien mukaan nimetyt drinkit ja rakas Veera.

Siniseen haalariin pukeutunut poikaystäväni toimi hyvänä portsarina.

CHILL OUT -blogibileiden nimellä kulkenut tapahtuma keräsin paikalle monta kymmentä haalarista kiinnostunutta ihmistä. Bloggaajat saivat kaikki kutsua kuusi lukijaansa bileisiin ja kutsuja saaneet lukijat saivat vielä tuoda mukanaan ystävän, jos halusivat. Osa vieraista saapui kuitenkin yksin, mutta suureksi ilokseni moni näistä löysi bileistä seuraa. Myös me bloggaajat koetimme parhaamme mukaan jututtaa ihmisiä, vaikkakin allekirjoittanut olikin aika pahasti jumissa baarimikon, myyjän, siivoojan, juotajan ja popparivastaavan hommissa. Kivaa oli silti!

Veera taisi pitää puhetta, kun kaikkia nauratti niin.

Iloisia bilevieraita.

Ainon sanoin: “:D, :D, :D ja :(“!

Kaunottaret alkumaljojen kanssa.

Bongaa taustalta kuokkavieraat! :D

Lisää ihania vieraita.

Kaverikutsujen vaihtoa?

Rohkeat miesvieraamme seuralaisineen! <3

Hempeän vaaleanpunaiset alkumaljat (ja myös myöhemmin illalla omitut pullot) sponsoroi ystävällisesti Château Minuty -roseviini. Viinin maku on ihanan hienovarainen, raikas ja hedelmäinen, joten se sopi hyvin alkumaljoihin ja vaahtokarkkiherkkujen kanssa tarjoiltavaksi. Tätä hienostunutta viiniä voi tilata Alkoista tuotenumerolla 941077 ja viinin FB-sivut löytää täältä. Itse pidän erityisesti tuon pullon naisellisesta muotoilusta, mutta ei maussakaan ole valittamisen varaa.

Aarrearkku.

Alkumaljat napaan ja kielenkannat irti.

Kauniit pullot herättivät huomiota.

Juomat eivät loppuneet kesken, mutta kieltämättä uusia pulloja sai availla aika usein.

Blogibileissä vieraat saivat ostoksistaan alennusta, joten haalareita soviteltiin oikein urakalla. Yksi onnekas vieras voitti itselleen vapaavalintaisen haalarin, mutta moni päätyi myös ostamaan itselleen oman löhöilyasun. On ollut kiva huomata, kuinka paljon haalareista täällä tykätään, järjestän varsin mielelläni jatkossakin erilaisia tempauksia niiden ympärille. Jokainen haalarimyönteiseksi käännytetty ihminen on aina iso plussa minun sarakkeeseeni.

Haalareita kaikissa sateenkaaren väreissä.

Aino poseeraa ja Jonna mököttää.

Valokuvia napsittiin illan aikana hurja määrä.

Suloinen Anskukin sovitteli ylleen haalaria.

Shortsihaalaritytöt kaverikuvassa.

Illan bloggaajavieraat YRITTIVÄT olla asiallisesti yhteiskuvassa! :D

Kaksin aina kivempi.

Lisää linssiluteita.

Takahuoneesta löydetyt More To Love! -pipot pääsivät paleleviin päihimme.

Toinen illan virallisista juomasponsoreista oli SodaStream. Saimme myymäläämme kaksi Fizz-hiilihapotuslaitetta ja erilaisia maku-uutteita illaksi. Koodasin drinkit ovelasti haalareiden nimien sekä värien mukaan, joten illan aikana tarjoiltiin juomia nimeltä Original Red (mustaherukka-päärynä), Original Grey (greippi) sekä Original Pink (marjasekoitus). Viimeksi mainittu  nousi illan suosikiksi ja tiiviste meinasikin loppua kesken! :D

Punainen ja sininen hiilihapotuskone.

Drinkkimestari työssään.

Happoa kehiin!

Blogisiskokset pitivät janoiset vieraat tyytyväisinä.

Illan ehdoton suosikkimakutiiviste maistui sulaneelta vadelmamehujäältä.

Isot kiitokset vielä kaikille mukana olleille bloggaajille, jotka saivat vielä uudet haalarit itselleen palkaksi tapahtumaan osallistumisesta, ja tietysti myös ihanille lukijoille. Kiitos myös teille, jotka osallistuitte bileisiin netin kautta viikonlopun alekoodin hyödyntämällä. Ensimmäinen oma tapahtumani onnistuikin sitten lopulta yllättävän hyvin, sillä yläkerran Basso-bileistä tuli kuulemma porukkaa meidän juhliimme, koska meillä oli paljon parempi fiilis ja pienempi ryysis. Tapahtumavastaava Moukola arvostaa, kiittää ja kumartaa! <3

Loppuillasta löysin itselleni poikaystävän.

Kotimatkalle ekaluokkalainen sai ensiluokkaiset eväät. ;)

(osa kuvista Ainon ja Veeran)