Kävin sunnuntaina Ideaparkin Spirit Storessa moikkaamaan erästä reipasta myyjätyttöä ja sovittelemassa hieman syksyn kenkiä Spirit-mallistosta. Sain kutsun tulla valitsemaan itselleni kengät, mutta en tietenkään tyytynyt vain niiden nopeaan valitsemiseen, vaan kuvasin samalla suosikkikenkäparejani liikkeestä. Olin tutustunut valikoimaan etukäteen netissä, joten tiesin ennalta jo muutaman kenkäparin, joita olisi aivan pakko päästä sovittamaan.

Aloitetaanpa kenkäkierros vaikka rennosti tennariosastolta. Kiilakorolliset tennarit osuivat heti ensimmäisinä silmiini, kun kävelin liikkeeseen sisälle, joten kysyin tutulta myyjältä, ostaako joku tosiaan tuollaisia erikoisempia kenkiä. Yllätyksekseni niitä myydään kuulemma paljon! Korkotennareiden lisäksi myös Adidaksen erikoistennarit ja Marimekon sekä Conversen tennarit ovat varsin haluttua tavaraa. Valikoimakin on liikkeessä sen mukainen eli todella laaja, vaikka myymälät myyvät myös vaatteita ja asusteita kenkien lisäksi.

Ennen toiselle kenkäosastolle siirtymistä ihastelin hetken erilaisia aurinkolaseja. Niitä tulee kyllä syksyllä ikävä, mutta onneksi kesä palaa aina uudelleen luoksemme. Tai eihän arskoihin edes kesää tarvita, kunhan se ihana aurinko vaan paistaa. Ainakin viime syksy oli ihanan aurinkoinen, joten ehkä tänäkin vuonna saadaan nauttia kirpsakasta syksystä auringonsäteillä höystettynä. Höpsön peilikuvan kamera on muuten edelleen saatu blogin kautta.

Lopulta löysin tieni nilkkuri- ja avokasosastolle, joka veti minua puoleensa magneetin lailla. Tarjolla oli sekä yksi- että monivärisiä kaunokaisia lukuisissa eri materiaaleissa. Jos joku ei vielä tiennyt, Spirit Store myy myös haluttuja Jeffrey Campbellin kenkiä. Minäkin kävin omani aikanaan sovittamassa tuolla, mutta jouduin lopulta tilaamaan kengät kuitenkin netistä, kun oma kokoni myytiin liikkeestä niin nopeasti loppuun. Tällä hetkellä nuo niittiversiot, joista on kuva takaa alempana, kutittelevat kovasti.

Lopulta se oikea kenkäpari osui silmiini. Suureksi riemukseni Spiritillä kiinnitetään nykyään enemmän huomiota kenkien materiaaleihin, joten löysin itselleni aitonahkaiset nilkkurit, joissa oli kuitenkin hyvin korkoa. Korko vaan on tehty sen verran tukevaksi, että kävely on helppoa. Sain kengät blogilahjaksi, mutta niiden hinta on reilusti alle sata euroa, jos joku niistä kiinnostui. Tällä hetkellä kyseinen pari taitaa olla vielä tarjouksessakin, mikä on aika harvinaista noin klassiselle kenkämallille. Kenkien sivuissa on muuten näppärät jousto-osat, jotta kengät istuvat mahdollisimman hyvin.

making a gif

Jos siis kenkäkaapista löytyy syksyisen kenkäparin mentävä kolo, suosittelen visiittiä lähimpään Spirit Store -myymälään tai vaikkapa nettikauppaan, jossa valikoima ei tosin ole yhtä laaja kuin myymälöissä. Näiden korkonilkkureiden lisäksi täydensin kenkäkaappiani viikonloppuna toisellakin kenkäparilla, mutta palataan siihen vähän myöhemmin. Millaiset teidän syyskenkänne tulevat tänä vuonna olemaan? Tykkäättekö tekin koroista vai oletteko kenties maihareiden tai bootsien kannattajia? :)