Eräänä päivänä eräässä chat-keskustelussa kahden bloggaajan välillä räjähti. Huomasimme niitä näitä höpötellessämme Jonnan kanssa lähes samalla hetkellä saaneemme kutsut tapahtumaan, josta emme ennen viime vuotta olisi osanneet edes haaveilla. Olimme molemmat saaneet kutsut Ravintolakolmion järjestämiin Paasitornin pitoihin, joissa olimme tosiaan myös viime vuonna, mutta ainakaan minä en tainnut kirjoittaa tapahtumasta mitään. Koko konspeti oli hyvällä tavalla niin lamaannuttava, että siitä tarvitsee viikon toipuakseen kirjoituskuntoon.  Pidoissa on nimittäin kyse siitä, että pöydät notkuvat eri ravintoloiden herkkuja, joihin sitten saa “tutustua”.


Tänä vuonna pitojen yhteydessä juhlittiin myös upean Scandic Paasin avajaisia. Tutustuttuamme erilaisiin huoneisiin, joissa taidokkaasti stailatut roolihahmot toivat esille huoneen sisustusteemaa, pursusimme Jonnan kanssa sisustusideoita, joihin liittyivät erilaiset printtitapetit ja muut yksityiskohdat huonekierrokselta. Kierrettyämme hotellissa oli vihdoin aika siirtyä herkkujen pariin, kun pidot varsinaisesti alkoivat. Parastaan tarjosivat Ravintolakolmio-ryhmään kuuluvat ravintolat, josta voi kurkistaa listan täältä. Juomakaan ei loppunut kesken, kuten kuvista ehkä huomaa.


Kiitos siis, että saimme tänäkin vuonna osallistua tähän mahtavaan tapahtumaan, joista tulemme kertomaan tuhansia (ajan myötä uskomattomat mittasuhteet saavia) tarinoita seuraavan sukupolven bloggaajille. On etuoikeus päästä maistelemaan ruokia, joita ei välttämättä ravintolassa tilaisi tai joista ei ole koskaan aiemmin edes kuullut. On myös hienoa tutustua muihinkin konsepteihin kuin erilaisiin kauneushoitoloihin tai shoppailuparatiiseihin, kun lifestyle-bloggaajana kuitenkin kirjoitan niin paljosta muustakin. :)