Uuden työni myötä pukeutumiseni on saavuttanut simppelimmän mahdollisimman tason. Yläosina pidän yleensä perustoppeja tai -paitoja, sillä työasuuni eli Jumpin-haalariin on helppo vaihtaa, kun vaihtaa vain päivän asun alaosan haalariin. Korkkarit pakkaan mukaan niinä päivinä, kun ennen töitä tai niiden jälkeen on jotakin tapahtumaa. Pitäisi varmaankin napata kotoa myös yksi näyttävä huulipuna työpaikalle, jotta meikki olisi helppo päivittää tapahtumiin sopivaksi. Tämän päivän asukuvissa ei tosin koko arkimeikkiä näy, kun “karvapilvi” pelmahti kasvoilleni juuri sopivasti.

paita – H&M

housut – Lindex

vyö – Vietto Ecofashion (saatu)

kengät – China Girl

Olen viihtynyt uudessa työssäni mielettömän hyvin. Aikaahan se kyllä vie ja siksi näitä asupostauksiakin tulee harvemmin, kuten postauksia yleisestikin. Se on kuitenkin sen arvoista, että tapaan enemmän ihmisiä enkä joudu kituuttamaan ilman opintolainan antamaa helpotusta. Oloni on nyt jotenkin tasapainoisempi kuin miljoonan etätyön loukossa koskaan. Kai sitä elämässä pitää olla yksinäisiä ja sosiaalisia tilanteita juuri sopivassa suhteessa, jotta kaikki tuntuu olevan hyvin.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi tuohon yksinäiseen asukuvaan. Mitä miltä olette, riittääkö yksi asukuva antamaan päivän asusta tarpeeksi hyvän kokonaiskuvan vai kannatatteko myös sivukuvia ja yksityiskohtakuvia?