More To Love! -blogin Peppi soitteli tänään työvuoroni aikana, josko lähtisin korvaamaan Madonna-traumani paremmalla keikalla. Peppi edustaa työkseen ukomaalaisia artisteja ja neiti huomioikin ihanasti meikäläisen faniuden, kun Lady Gagan huomiselle keikalle löytyi “ylimääräisiä” lippuja. Olen nähnyt Gagan livenä aiemminkin, joten tiedän takuulla pitäväni hänen show’staan. Lady Gaga on siitä upea artisti, että hän osaa sekä laulaa että tanssia ja intensiivisen esiintymisensä lomassa hän huomioi yleisönsäkin eikä vain esiinny heille norsunluutornistaan.

Tämän hetken suosikkibiisieni joukossa ovat mm. Bloody Mary, Heavy Metal Lover, Monster, Alejandro, Dance In The Dark ja Edge Of Glory. Edellisellä keikalla sain yllätyksekseni muutaman uudenkin suosikkibiisin, kun live-vedot nostivat kappaleista esiin aivan uusia puolia. En malta odottaa huomiseen iltaan. Päivä on muutenkin niin pitkä, että taidan varautua keikkaan muutamalla energiajuomatölkillä. Huomenna taas tavataan, Gaga! <3

Psst! Vielä ehtii osallistua kello 20:00 asti SodaStream-arvontaan! <3

(kuva täältä)