18. elokuuta vietetään Aussie Summer Heat -tyttöjen iltaa: juhlimme kalenterikesän päätöstä, mutta toivomme salaa hellepäivien ja lämpimien iltojen jatkuvan mahdollisimman piiiiitkälle syksyyn. ;) Aussie Summer Heat -päätösbileiden ja ikuisen kesän kunniaksi Aussie kutsuu sinut viettämään hauskaa tyttöjen iltapäivää ja iltaa elokuussa.

Pus!

Olin kerrankin ahkera bloggaaja ja kuvasin melkein kokonaisen päivän elämästäni tänne. Koska lukijoille välittyy yleensä vain osa siitä, mihin bloggaajan on osallistunut, kopioin tähän lyhennettyinä tapahtumakutsun kuvaukset, joiden alle laitoin sitten kuvia kyseisistä hetkistä. Aussie järjesti meille bloggaajille ikimuistoisen päivän, jonka tunnelman halusin ehdottomasti ikuistaa kamerallani. Koko päivä oli aamusta iltaan niin mahtava, että olisin kirjoittanut siitä joka tapauksessa, mutta tein tämän tällä kertaa nyt hieman eri tavalla. Vaihtelu kai virkistää tai jotakin! :)

Iltapäivä alkaa merellisellä veneajelulla Helsingin edustalla kello 15.00. Iltapäivän moottorivenekruisailuun kuuluu komean miehistön lisäksi vauhtia, auringosta nautiskelua (sormet ristiin, että aurinko paistaa täydeltä taivaalta) sormisyötävää ja virvokkeita sekä tietenkin hyvää musaa ja fiilistelyä. Halukkailla on mahdollisuus pulahtaa mereen uimaan tai kippari voi toiveiden mukaan ohjata veneen myös lähisaaren rantaan, eli bikinit tai uikkari ja pyyhe kannattaa pakata mukaan. Veneajelu kestää noin 3-4 tuntia. Veneajelu lähtee Merisataman laiturista kello 15 ja palaa samaan paikkaan juuri sopivasti Aussie-tyttöjen illan alkaessa noin kello 18. Halukkailla on mahdollisuus suihkutella Hietsun hiekkarannan suihkutiloissa meriveden suolat ja antaa vaikka 3 Minute Miracle – tehohoidon tehdä taikansa kutreihin kesän jäljiltä.

Jonna herkuttelee.

Yövieraani Hanna hymy huulillaan.

Pörröpää, joka koetti turhaan suojella kiharoitaan merituulelta.

Alexa ja Marianna nautiskelemassa auringosta.

Siellä niitä purjehtii!

Punahuulet yhteiskuvassa.

Reaaliaikaista postailua.

Täydellinen kesäpäivä!

Aussie-tyttöjen ilta alkaa klo 18.00 Summer Heat -bileitä järjestävän tapahtumamarkkinointitoimisto Revoltin tiloissa osoitteessa. Pidetään hauskaa, tavataan ystäviä, valmistaudutaan illan Aussie Summer Heat -päätösbileisiin yhdessä: valloittavia kiharoita tai muuten vaan huonosti käyttäytyviä kutreja ei tarvitse taltuttaa omin voimin, sillä tyttöjen illassa on mukana Max Factorin hius- ja meikkistylisti. Tarjolla on sormisyötävää ja juotavaa, virvokkeita ja juomatarjoilu sekä tietysti hyvää musiikkia, fiilistelyä ja aikaa ystävien seurassa.

Revoltin tiloissa oli ihanan pinkkiä.

Epäilyttävän asiallinen kuva.

Pikkusiskoni Aino letitti hiuksemme yhteen.

Ohje onneen?

Spiritin alesta ostettu maksimekko keräsi kehuja illan aikana.

Aussie Summer Heat kesäkauden päätösbileet Vanhalla alkaen kello 22. Matka jatkuu myöhemmin illalla Aussie Summer Heat Bloggers Loungeen Vanhalle Ylioppilastalolle. Aussie Summer Heat -bileissä fiilistellään totuttuun tapaan hyvän musiikin tahdissa, otetaan iisisti Aussie Blogger Loungessa ja pyörähdellään tanssilattioilla kutrit hulmuten aina aamun pikkutunneille asti. Jep, villit kesäkutrit näyttävät aina hyvältä, kun mukana on ripaus Aussie-asennetta. Ilta jatkuu Aussie Summer Heat Blogi Loungessa Vanhalla Ylioppilastalolla aina kello 04.00 asti. Aussie Summer Heat Limited Edition Blogi VIP-kortilla pääset Vanhalle jonon ohi kahden ystäväsi kanssa.

Kovaa meni, mutta niin pitikin mennä!

Sellainen päivä meillä oli tyttöjen kanssa. Aamu oli rankka, mutta jotenkin hyvien tyyppien seura auttoi pahassa olossa. Seuraavan päivän vietimmekin pitsan ja jäätelön parissa iltaa muistellen. En useinkaan viivy ulkona noin myöhään, juo shotteja tai ainakaan tanssi julkisesti, mutta nyt tein noita kaikkia ja ihanaa oli. Salaisuus taitaakin olla siinä, että kun ei juhli kovin usein, juhliminen tuntuu kivemmalta, kun sitä vihdoin tekee. Vanha käpy kuittaa. ;)

(kuvia lainattu Ainolta ja Hannalta)