Viikon paras yllätys tuli koettua Madden kyseenalaisella keikalla, kun hymyileväinen naishenkilö tupsahti yhtäkkiä äänekkään kolmikkomme sekaan kertomaan lukevansa blogejamme aktiivisesti. Liikutuin ihan niinkin paljon, että meinasi nousta hieman pala kurkkuun, kun kuulin blogiemme toimivan henkireikänä ja tuovan paljon iloa jonkun elämään. Sehän tässä bloggaamisessa on kaikista ihaninta. Lopulta meistä otettiin vielä yhteiskuva, jonka julkaisemiseen saimme onneksi luvan. Terveisiä vaan ja kiva, kun tulit moikkaamaan meitä mölyapinoita! <3

Viikon paras makuelämys löytyi karkkimaistiaislähetyksestä, jonka blogini kautta sain. En ollut aiemmin maistanut Stratos-kuplasuklaata, mutta olin kyllä kuullut, että merkillä on varsin laaja ihailijakunta. Viimeksihän tätä herkkua on saanut Suomesta muutama vuosikymmen sitten, joten joidenkin ikävä patukkaa kohtaan on saattanut jo kasvaa aika isoksi. Tänä syksynä fanien tuskanhuudot on vihdoin päätetty vaimentaa ja kotimaassaan Norjassa suosituimpien suklaiden joukkoon kuuluva pötkö palaa sulamaan myös meidän suomalaisten suihin.

Viikon paras video tuli kuvattua tuossa aamulla, kun jättikupillinen aamukahvia alkoi vaikuttaa. Mitään erityistä asiaa ei tälläkään kertaa ollut, vaan ajattelin kertoa arkikuulumiset, kun niitä aina kysellään. Vähän pimeässähän tuosta “susiprunssista” tuli kertoiltua, mutta ehkä te kestätte sen. Hyvä muuten nimetä tämä viikon parhaaksi videoksi, kun tämä on viikon ainut video on blogissani. Säälivoitto kotiin! :D

Viikon paras kauppalista on meikäläisen taiteilema kuvataideteos. Tarvitsin lettutaikinaa varten lisää maitoa ja kananmunia sekä lettujen seuraksi vielä jäätelöä. Kauppalistan päätin tehdä hetken mielijohteesta kuvamuodossa, joten ajattelin, että on hyvä vielä tarkentaa, mistä eläimestä mitäkin tuotetta saa. Tuon Batman-osuuden lappuun lisäsi kuitenkin se hurmaava herra, joka lähti kauppaan ostoksille. Aaw! <3