Huomio Jyväskylä! Minä sekä More To Love! -tytöt olemme lupautuneet Sokokselle töihin syyskuun ensimmäisenä päivänä. Tuona lauantaina stailaamme lukijoitamme ja kerromme suosikkejamme syksyn trendijutuista. Hengailemme omalla bloggaaja-alueellamme naisten osastolla muotilehtien ja tietysti myös pienten herkkujen kanssa. Toivoisimmekin, että tulisitte moikkaamaan meitä, jos satutte olemaan lähistöllä. Tämä tapahtuma on tietysti järjestetty pääasiallisesti Jyväskylässä ja sen lähellä asuville, mutta paikalle saa toki saapua kauempaakin.

Jos joku tahtoo muuten vaan tulla Jyväskylään toiselta paikkakunnalta, silloin kannattaa ehdottomasti kurkistaa tämä Sokoksen shoppailupakettitarjous. Paketteja myydään aikavälille 1.1.-31.12.2012 (pe-su), joten tuona Muotipäivien viikonloppuna majoitus kannattaa todellakin varata tätä kautta. Upeaa viikonloppupakettia kuvaillaan näin:

Uudistunut Sokos-tavaratalo kutsuu shoppailemaan! Shoppailun lisäksi Sokokselta löytyvät myös kauneushoitola, kampaamo sekä kynsistudio. Sokos sijaitsee aivan Jyväskylän keskustassa, kävelykadun varrella, kävelymatkan päässä hotelleistamme. Shoppailun lomassa maisuu lasillinen kuohuviiniä ja iltaan voi valmistautua rentoutumalla hotellin saunassa ja pulahtamalla altaaseen. Ilallisen jälkeen päivän kruunaa tanssit Jyväshovin Tanssiravintolassa tai bileet Brassa, pubin ystävällekin löytyy omansa Hoviraitin Public Cornerista.

Ja sitten siihen otsikon mallihakuun. Tarvitsisin lukijoideni joukosta yhden mallin päiväksi käyttööni. Mallia tarvittaisiin 1.9.2012 noin kello 10-15. Mallin tulisi esiintyä kahdessa muotinäytöksessä valitsemissani asuissa. Palkkioksi pyörähtelystä malli saa 50 euron lahjakortin Sokokselle. Matkoja ei makseta, joten paikalle tulee selviytyä omin avuin. Lavameikki tehdään luonnollisesti Sokosella ennen näytöksiä, joten siitäkään ei tarvitse stressata. Eikä muutenkaan mistään, sillä tavoitteena on järjestää rento tapahtuma, jossa voi pitää naisten osastolla hauskaa yhdessä ja tietysti nauttia muodista.

Nyt siis kaikki ihanat naiset, jotka yhtään haluavat päästä esiintymään, lähettäkäähän minulle mahdollisimman pian sähköpostilla itsestänne kokovartalokuva ja hieman tietoja (ainakin hiusten väri ja vaatekoko). Aikaa on tämä viikonloppu. Mitään vaatimuksia ei ole, joten kuka tahansa voi osallistua, oli ikä tai koko mikä tahansa.  Sähköpostiosoitteeni löytyy tuosta sivupalkista ja paljastan valitsemamme mallin blogissani maanantaina 20.8.2012. Mallille ilmoitetaan luonnollisesti myös sähköpostitse. :)