Siinäpä se tuli nyt paljastettua, uusi työpaikkani on Kluuvi-kauppakeskuksen Jumpin Storessa! Minua pyydettiin firmaan töihin viime vuonna, mutta silloin elämäntilanteeni ei antanut periksi, vaan autoin vain huipputyöntekijän etsimisessä. Kieltämättä tarjottu vastuu tuntui aika suurelta, joten sekin saattoi hieman pelottaa. Nyt liikkeeseen aukesi kuitenkin työpaikka myyjälle ja koska tietokoneen naputteleminen kotona alkoi tuntua epäsosiaalisuuden huipulta, päätin hakea työtä. Nyt sitten saarnaan liikkeessä värikkäiden potkupukujen puolesta, siitä hommasta kun löytyi blogin puolelta jo runsaasti kokemusta.

Olen vertaillut haalarimerkkejä keskenään jo parin vuoden ajan ja pohtinut niiden välisiä eroja joskus jopa blogissanikin. Lopullista vertailupostausta en kuitenkaan tehnyt, koska olen testannut vain kolmea merkkiä. Niistä pidän kuitenkin eniten juuri Jumpinista, joten myyn mielelläni kyseisen merkin tuotteita ja puhun niiden puolesta. Mitään kapeakatseista haalariblogia tästä ei kuitenkaan silti tule, vaan kirjoittelen kyseisistä ihanuuksia edelleen tasan silloin, kun tekee mieli. Jatkossa pystyn kuitenkin informoimaan teitä kivoista kamppiksista ja tapahtumista paljon entistä aikaisemmin ja informatiivisemmin.

Siinäpä se suuri paljastus nyt sitten oli. Tämän jälkeen kenenkään ei tarvitse pohtia työpaikkaani tai tulonlähdettäni, kun se on selkeästi täällä kerrottu. Salaiset projektityöt jäävät ainakin toistaiseksi menneisyyteen. Ylpeä Jumpin-tiimiläinen kuittaa! :)