sileä sormus – H&M

röpelöinen sormus – Indiska (saatu)

Ihanaa, ulkona alkaa jo vähän viiletä! Syksy lähenee eikä tarvitse enää hikoilla ihan niin tuskissaan koko ajan. Ärsyttävää, kun aina on muka liikaa vaatteita päällä ja ahdistavan kuuma. Ei sellaista vaan jaksa kauaa. Päivän asunani olikin sitten pitkästä aikaa farkut ja (melkein) pitkähihainen paita. Olen ikävöinyt farkkuja niin kovaa, että harkitsin jo teemaviikkoa niiden ympärille syksyksi. Toinen vaihtoehto olisi teemakuukausi, jonka aikana käyttäisin farkkuja joka päivä eikä samoja farkkuja saisi käyttää kahdesti. Taidan olla sekoamassa lopullisesti, sillä yleensä inhoan kaikkea, mikä rajoittaa vähänkään elämääni.

Noihin pahimmillaan pilalle mennyttä permanenttia muistuttaviin kesäkiharoihin menee kyllä välillä hermot. Monina aamuina ne ovat niin villit, ettei niitä voi jättää mitenkään auki ja ainut mahdollinen kampaus, joka voi pelastaa päivän, on nuttura, johon olen kuolettavan kyllästynyt. Ja tässä se on taas muuten ihan siedettäviä asukuvia pilaamassa, olkaapa hyvät.


toppi – H&M

paita – H&M

farkut – Wrangler (saatu)

laukku – Espanjasta

kengät – Aldo

Tuli muuten noista farkuistani ja ovelasta otsikostani mieleen, kuinka tunnen välillä olevani suorittamassa mahdotonta tehtävää. Blogeissa on jo muutaman vuoden ajan kytenyt ja välillä jopa roihunnut piilomainontakeskustelu. Jos nyt ohitetaan se fakta, että puolet riehujista ensinnäkin luulee piilomainonnan olevan jokin synonyymi mainonnalle, jäljelle jää vielä toinen aihe, joka ärsyttää minua tällä hetkellä suunnattomasti. Luettuani parikin keskustelua lukijoiden näkökulmista asiaan, tekisi mieli painaa pää hiekkaan ja huutaa. Ensin ihmiset käyttävät energiansa vauhkotakseen (tosin aiheellisesti) siitä, että he tahtovat tietää, mikä tuote on sponsoroitu. Niin pitääkin olla, minäkin tahdon blogin lukijana tietää, milloin arvosteltu tuote on saatu ja milloin ei.

MUTTA kun tähän kiistaan on nyt syntynyt uusi ryhmä, jonka mielestä se, että bloggaaja ilmoittaa esimerkiksi meikäläisen tapaan selkeästi asukuvien vaatelistauksissa, mitkä vaatteista on saatu, on typerää. Se on kuulemma turhaa brassailua sillä, että bloggaaja saa ilmaista tavaraa. Siis mitähän h*lvettiä? Ensin kiukutellaan, kun bloggaajat muka salakavalasti ujuttavat saamiaan tuotteita sivurooleihin postauksiinsa ja kun bloggaajat sitten tottuvat hiljalleen tuotteiden merkitsemiseen saaduiksi, sekin on nyt yhtäkkiä negatiivinen asia. Aargh! Luovutan.