Bloggaajan silmin on olemassa sekä ruokapaikkoja, joista palatessaan kirjoittaa heti postauksen, että ruokapaikkoja, joihin viidettä kertaa kuola valuen  laahustaessaan miettii, mihin se postaus paikasta on unohtunut. Jälkimmäiseen kategoriaan lukeutuva Sushi’N’Roll sijaitsee Pietarinkadun ja Kapteeninkadun risteyksessä ja on eräs suosikkisushipaikkojani Helsingissä. Mainittakoon heti alkuun paikan ainut huono puoli eli se, että myös moni muu on ihastunut paikan susheihin eli jonoa on välillä ihan riesaksi saakka.

Fiilikseltään tämä sushipaikka on kirjaimellisesti kaksijakoinen. Postauksen ihan ensimmäisen kuvan raikkaan vihreä sisustus koristaa ravintolan toista puolta, kun taas toinen puoli on sisustettu maltillisemmilla väreillä. Itse ajattelen jostakin syystä niin, että kiireessä on kivempi herkutella vihreällä puolella, mutta jos susheista aikoo nauttia pidemmän kaavan mukaan hyvässä seurassa, toinen puoli on siihen sopivampi tunnelmaltaan. Ulkona olevia pöytiä en ole vielä testannut, mutta kyllä siellä terassillakin näkyy yleensä hyvin asiakkaita olevan.

Juomalista tarjoaa mukavan valikoiman mm. erilaisia drinkkejä, kuohuviinejä ja oluita. Teelaatujakin on useampia ja yksi on niinkin villi olemukseltaan, että se tarjoillaan teekupin pohjalla asuvien riisin kanssa. Itse suosittelen maistamaan Ginger Mojitoa tai Hojichaa, joka on orgaanista paahdettua vihreää teetä. Jos ei ole kiire, alkuruuaksi kannattaa valita soijapapuja sormisuolalla. Onneksi tajusin kurkkia muilta, miten pavut syödään, sillä rouskutin kaksi ensimmäistä menemään ihan kuorineen päivineen! :D

Itse susheista suosittelen lämpimästi jakamaan ystävän/ystävien kanssa isomman annoksen. Viimeksi söimme tuon yllä olevassa kuvassa komeilevan Four Eye -lautasen eli kolmenkymmenen herkun kokoelman, jonka saa Cityshoppari-kortilla -30 % alennuksella. Onneksi saimme Jonnan kanssa molemmat blogin kautta nuo mahtavat kortit, niin sain herkutella annoksella peräti kahdesti. Ehdoton suosikkiannokseni paikan ruokalistalta on kuitenkin tulinen tiikerirapurulla, niiden maku kun on valehtelematta aivan täydellinen.

Lämpimät suositukseni siis tälle sushitaivaalle, toivottavasti joku teistäkin eksyy sinne. Uutena juttuja Sushi’N’Roll tarjoaa muuten nyt take away -annokset, jotka voi tilata etukäteen puhelinsoiton asemesta netin kautta täältä. Laiska arvostaa! :)