Kaveripoika ilmestyi muutamaksi yöksi lomailemaan luokseni, joten parin päivän ajan täällä blogissa saattaa olla hieman hiljaisempaa. Aion keskittyä pitämään hauskaa ja juoruamaan sydämeni kyllyydestä. Huomenna olisi edessä myös sellainen asia kuin työhaastattelu, mutta palaan siihen myöhemmin, jos sattuu vaikka tärppäämään. Ehdin onneksi alkuviikosta tehdä tämän postauksen melkein valmiiksi ja nyt sitten viimeistellä kaverin suihkun aikana tämän loppuun. Emmi nimittäin haastoi minut vastaamaan hauskaan kuvahaasteeseen, joka kuuluu näin:

Kerro kymmenellä kuvalla, mistä aineksista sinun blogisi on tehty. On haastavaa rajoittaa koko blogin aihepiiri kymmeneen kuvaan! Haasta viisi bloggaajaa samaan, ja muista kertoa keneltä itse sait kuvahaasteen! Mistä sinun blogisi on tehty…. sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista? :)

Arki.

Hassuttelu.

Tyyli.

Muistot.

Yhteistyöt.

Kauneudenhoito.

Liikunta.

Ystävät.

Ruoka.

Kissat.

Oli pakko laittaa osa kuvista tänne mustavalkoisina, kun kuvanlaatu sattui melkein silmiin. Haastan edelleen neidot, joiden blogit ovat viimeksi päivittyneet lukulistallani. He ovat Nelliina, Henriikka, Kristiina, Sanni ja Irene. Sitten vaan kuva-arkistoja kaivelemaan. Jos joku muukin haluaa vastata haasteeseen, tämän saa varastaa ihan vapaasti blogiinsa. Ai niin, ja pitäkää huomenna peukkuja minulle! :)