Rakastan hiljaisia aamuhetkiä. Asetan herätyskelloni soittamaan joskus jopa puolitoista tuntia ennen lähtöä, jotta saan juoda aamukahvini rauhassa ja vain olla. Tänä aamuna makoilin jälleen sängyssä ja mietin, kuinka paljon asunnostani pidänkään. Pidän sen sijainnista, kivasta pohjaratkaisusta, seinien väristä ja jopa taloyhtiömme hiljaisesta tunnelmasta. Eikä talon julkisivussakaan ole mitään valittamista.

Asuntoni ei ole silti lähelläkään täydellistä, vaikka sellaista mielikuvaa saatan joidenkin mielestä täällä antaa. Tietysti löydän täältä hiljalleen vikoja, joita en asuntonäytössä huomannut, mutta hyvät asiat kompensoivat lopulta huonot 100-0. Tuuletusparvekkeen typerä sijainti kompensoituu suihkulla, joka vaahdottaa kovalla paineella shampoon puolestani. Kylpyhuoneen kiero ovi unohtuu, kun istun ikkunalaudalla ja ihailen kaunista sisäpihaani. Pieni keittökään ei niin ärsytä, kun huomasin, että saan pitkästä aikaa mahdutettua kaikki vaatteeni samaan asuntoon hyvän kaappijärjestelmän ansiosta.

Parasta asunnossani on kuitenkin se, että sen lähellä asuu ystäväni. En iloitsisi lähellä olevasta merestä, kauniista taloista tai tunnelmallisista lähikaupoista puoliakaan näin paljon, jos en saisi syödä eväitä meren rannassa, ihailla taloja ja hakea minuuttia ennen sulkemisaikaa kaupasta sipsejä – ystävän kanssa. Kämppissuhteeni eivät ole toimineet pidemmällä aikavälillä, mutta tämä, että ystävä on tukena kuin sellaista tarvitsee ja silti saa omaa aikaa mielin määrin, tuntuu hyvältä. Toivottavasti tunne on molemminpuolinen.

Psst! Olisi muuten varmaankin pitänyt julkaista tämä postaus eilen, kun Indiedaysin etusivulla oli ainakin kolme kukkapostausta samaan aikaan! :D