Tämän aikaisen aamuherätyksen ja alkavan elokuun kunniaksi päätin muuttaa hieman blogini suuntaa. Jossakin vaiheessa lukijamäärien räjähdettyä käsiin pystyttelin suojamuureja ympärilleni ja nostin sensuurin tasoa jutuissani. Muutaman ikävän vastoinkäymisen vuoksi koko lukijakuntani sai kärsiä, kun rajasin blogistani pois ison osan itsestäni. Osa muutoksista oli kyllä järkeviä, mutta osa oli pelästyneen bloggaajan liioittelua. Mieluummin sitä rakentaa liian paksun suojapanssarin kuin liian ohuen. Harmi vaan, että suojautumisella oli myös haittapuolia.

Nyt olen kyllästynyt jarrutteluun. Eivätköhän ne hullut selvitä osoitteeni mitä kautta tahansa, jos sen haluavat tehdä. Samoin mahdollisesti tulevan poikaystäväni henkilöllisyys on niin helppo selvittää, ettei Gil Grissomille tarvitse todellakaan soittaa. Arvasittekin jo ehkä, että ajattelin kokeilla jälleen vähän vapaampaa bloggaustyyliä. Jätin jossakin vaiheessa kaikki arkisetkin jutut pois, kun keskustelupalstoilla kritisoitiin niiden olevan (yleisesti kaikissa blogeissa) täyttä sontaa.

Mutta milloin minä muka olen muiden mielipiteistä välittänyt? En enää pitkään aikaan, kiitos bloggaamisen ja iän tuoman itsevarmuuden. Kaivetaan siis taas se arki esiin blogin puolelle, toivottavasti tämä alkava elokuu tuo tullessaan vielä rennomman blogin ja kiinnostavammat jutut teidän nautittavaksenne! :)

picasion.com