Leikimme tänään lounaan jälkeen leikkikämppikseni kanssa turisteja. Kiertelimme Helsingin katuja ja koetimme suhtautua näkemäämme kuin olisimme jossakin muualla. Täytyy myöntää, että on tämä kyllä kaunis kaupunki asua. Vaikka olenkin kotiutunut mahtavasti, en vieläkään osaa kertoa täältä suosikkipaikkojani. Jos joku kysyy, minne täällä kannattaa mennä, en osaa neuvoja. Ison kaupungin oppiminen vie aikaa ja olen tässä vaiheessa tutustunut vasta muutamaan kaupunginosaan, jossa ystäväni asuvat.

mekko – Tokmanni

laukku – Minna Parikka

Jouduin paikkaamaan tuon mekkoni tänään, sillä olin onnistunut tekemään siihen puutarhajuhlatupareissani ison reiän saumaan. Ei ehkä jatkossa kannata jumppailla mekossa, joka ei juurikaan veny. Ilahduin kovin, kun erään 2nd hand -putiikin myyjätär kehui mekkoani. En muuten lähtenyt kaupasta tyhjin käsin, mutta palataan niihin ostoksiin vähän myöhemmin, kun ehdin kuvata ne.

Nyt kun mekoista kerran puhutaan, niin päivittelin vähän mekkoja Huuto.netin puolelle. Lähtöhinnat ovat jälleen kohtuulliset, mutta isommalla rahalla saa kyllä haluamansa itselleen vaikka heti. Ja ei kun huutamaan mekkoja kesän juhliin. Kokohaitari on 34-38 eli XS-M. Jonna puolestaan myy korujaan ja muutamaa mekkoa hänkin tuossa samassa osoitteessa, nekin kannattaa samalla kurkistaa läpi. :)

Psst! Tämä kirjoittaminen tökkii tänään näköjään ihan kunnolla. Melkein itketti, kun luin tekstin lävitse. Töks vaan ja anteeksi! :D