Eilen illalla olo oli jo sellainen, että uskalsin lähteä ulos Ninan ja flunssan minulta varastaneen Jonnan kanssa. Rannalla tapahtuu aina ja eksyimmekin vahingossa kuuntelemaan live-musiikkia hieman ylihintaiseen Cafe Caruselliin. Ei se oikeasti ole edes niin kallis, mutta kämppiksen kanssa on tullut vedettyä niin edullista kotiruokalinjaa, että kaikki ulkona syöminen tuntuu rahan heittämiseltä kaivoon.

Veneitä ihailtuamme päätimme hyödyntää toisiamme valokuvaussession muodossa. Ihana, kuinka ystäväni ehdottavat nykyään itse asukuvieni ottoa. Ilmeisesti kirjoitukseni siitä, kuinka häpeän pyytää ketään kuvaamaan itseäni osui oikeisiin silmiin. On se kyllä silti vähän noloa, mutta kuvattavana olemiseen alkaa onneksi jo hiljalleen tottua. Ainakin, jos kameran takana on tuttu ihminen. Silloin tosin saattaa joskus innostua kokeilemaan hieman kyseenalaisia poseerauksia, kuten ehkä kohta tulette huomaamaan.


Jos joku muuten tykkää vielä nillittää siitä, miten monen bloggaajan asukuvat on otettu törkeästi samassa paikassa, nyt on siihen varsin otollinen hetki, sillä minun lisäkseni tässä samaisessa paikassa kuvattiin peräti kahdet asukuvat. Kriisi! Ei vaan, mutta eikö olisi kivempi keskittyä asiaan eli tässä tapauksessa asukuviin kaikkien lillukanjuurten sijaan?

Tämä blogimaailma on joskus niin outo paikka, että tekisi vaan mieli lakata olemasta (täällä). Heterogeenistä massaa ei millään voi miellyttää sataprosenttisesti, mutta voisivatkohan kaikki lukijatkin ymmärtää sen vielä jonakin päivänä. Olisi kivempaa, jos keskityttäisiin kivoihin asioihin.  Jos blogi ei ole kiva, älä lue sitä. Jos taas on, lue sitä. Tämä kaava ei tietääkseni ole ydinfysiikkaa. ;)

mekko – Indiska (saatu

aurinkolasit – Polaroid (saatu)

kengät – Spirit

Illan asunani toimi maksimekko. Olen asunut koko kesän erilaisissa makseissa ja sama linja tulee varmasti jatkumaan syksyyn asti. Tämä hippikaunotar löytyi muuten Indiskan näytekappaleiden joukosta, joista sain valita muutaman itselleni. Värimaailma mekossa on aivan mieletön, vaikka kuviointi kieltämättä epäilyttikin alkuun. Päätin kuitenkin antaa tuolle lapsuuteni kauhuprintille mahdollisuuden ja tunsin lopulta oloni yllättävänkin kotoisaksi etnisessä mekossa.

Mitä siis tästä opimme? Sovittakaa ennen kuin tuomitsette. Ja ehkä myös sen, että todelliset ystävät tietävät, mitä haluat, vaikka et sitä suoraan heille koskaan sanoisikaan. Arvostan.