Asukuvat jäivät viikonlopulta tosiaan ottamatta, mutta koska yhdestä yhteiskuvastamme saa aika hyvän mielikuvan vaatetuksestani, voisin esitellä asun kuvan avulla. Tummansinisten farkkujen kanssa puin mustan topin ja sen päälle mustan bleiserin. Kengiksi valitsin mustaa ja vihreää yhdistävät mokkakorkkarit, joihin tykästyin ihan hirmuisesti. Asun juju oli kuitenkin rakas hapsulaukkuni, jonka voisin halia vaikka puhki. Koin pienoista hiuskriisiä kiharapilvien keskellä, joten turvauduin hätäkampaukseeni eli lettipantaan.

Ilta oli ihana ja viihdyin asussani. Olisi vaan ehkä pitänyt kehdata pyytää Veeraa kuvaamaan muiden tyttöjen asujen lisäksi minunkin vaatetukseni. En vaan edelleenkään tykkää rasittaa muita ihmisiä kuvausvonkauksella, joten tämä jäi ainoaksi kuvaksi asustani. Ei kyllä oikeastaan haittaa yhtään.:)