Oikeita puutarhajuhlia en valitettavasti pienessä asunnossani voi oikein pitää, mutta olen kehitellyt muutaman korvaavan idean, jolla voin lietsoa puutarhajuhlafiilistä varsin helposti. En silti lupaa, etten myöhemmin kesällä sortuisi järjestämään ihan oikeitakin juhlia vanhempieni puutarhassa, mutta seuraavilla vinkeillä sinnittelen siihen asti:

  • askartelen itselleni kukkapannan. Idean varastin härskisti ihanlta Janitalta, superisot ruusut kävin ostamassa muutama päivä sitten riistohintaan Tiimarista. Pannan taidan kaivella asustelaatikostani.
  • liihottelen ympäriinsä uudessa maksimekossani. Kymmenen euron verran rahapussiani keventänyt puuvillamekko on Tokmannilta ja sen värikäs printti pitää huolta, että tunnen koko ajan olevani keskellä puutarhajuhlia.
  • opettelen valmistamaan ihania kesäherkkuja. Erilaiset salaatit ja raikkaat marjaherkut ovat kesällä kova sana, joten aion opetella aivan uusia reseptejä. Hyvänä inspiraationlähteenä toimii erään suosikkilehteni eli Kotivinkin reseptiarkisto.
  • käytän mahdollisimman usein huulipunaa. Punaiset huulet tuovat mieleen kesäiset kukat, joten mitä useammin huuleni maalaan, sitä kesäisempi oloni on.
  • suihkin itseeni kukkaistuoksua. Escadan Especially Escada hurmasi minut jo silloin, kun sain sitä tuoksutestiin viime syksynä. Ihastuin tuoksuun niin, että ensimmäisen pullon tyjennyttyä ostin sitä lisää. Ruusuntuoksuinen kesä on nyt siis taattu!:)