Joskus pelkään jonkun postauksen jävän niin tylsäksi, että ihmiset selaavat suoraan sen ohi. Siitä syystä koetan joskus nostaa postausten mielenkiintoa kivoilla kuvilla. Tällä kertaa napsin tämän haastepostauksen kuvitukseksi kuvatutoriaalin voikukkaseppeleen kasaamiseen, joten jos jotakuta ei kiinnosta, mistä jäätelöstä joku landella heiluva bloggaaja pitää, kyseinen henkilö voi muistella, kuinka lapsena sitoi mummolassa kukista seppeleen. Kaikille jotakin jne.;)

Aloita seppele kahdesta voikukasta, joista toisen asetat vaakatasoon ja toisen siihen nähden suunnilleen 90 asteen kulmaan.

Vastattavakseni tipahti eräästä blogimaailmaa hyvinkin aktiivisesti kiertävästä haasteesta jälleen 11 kysymystä lisää, joten käydäänpä niiden vastausten kimppuun ihan saman tien.

1. Paras aktiviteetti kesällä?

Hengailu. Ja siihen sisältyvät siis kaikki aktiviteetit uimisesta ja grillaamisesta riippumatossa lukemiseen ja rannalla ruskettumiseen.

2. Mansikka vai mustikka?

Ennen mansikka, mutta nyt mustikka. Aikansa kutakin tai jotakin.

3. Nyt kun on terassikelit, siideri vai olut?

Noista kahdesta siideri. Oluttahan en ole KOSKAAN juonut kokonaista tuoppia/lasia/tölkkiä/muuta olutyksikköä.

4. Oletko vesipeto?

Kyllä! Uiminen ja polskuttelu muutenkin on ihanaa.

5. Monetko aurinkolasit omistat?

Onneksi en ole kotona enkä siis voi laskea tarkkaa lukumäärää, mutta väitän, että suunnilleen kymmenet.

Kiepauta vaakatasossa olevaan kukkaan nähden suorakulmassa olevan kukan varsi toisen varren ympäri niin, että lopulta molempien kukkien varret ovat vaakatasossa olevan kukan varren suuntaisesti.

6. Jos sinulla on kesälomaa, miten aiot sen viettää?

Paha kysymys. En vielä tiedä, haalinko pari urakkaduunia niskoilleni vai pidänkö ihan tylysti lomaa koko kesän.

7. Mikä on lempivaatteesi kesällä?

Joku kesämekko, joka on helppo pukea biksujen päälle.

8. Mikä on suosikkijäätelösi?

Nyt on taas paha kysymys! En nimittäin ole mikään jäätelön suurin rakastaja. Älkää käsittäkö väärin, se on kyllä hyvää, mutta jos joku kertoisi, että en saisi enää koskaan jäätelöä, se ei haittaisi. Sokerista voin luopua, suolasta en. Vastaan, että Ingmanin Totally Hazel -jäätelöpuikko.

9. Suosikkibiisi, joka saa tanssijalkasi vipattamaan :)?

Omistan siitä kummallisen tanssijalan, että sitä harvoin vipattaa. Tällä hetkellä kuitenkin vastaus kysymykseen on Jennifer Lopezin I’m Into You.

10. Voisitko nukkua kesäyön ulkona teltassa?

Tietysti! Se muistuttaisi kivasti tyttöleiriajoista. Kun aloin olla liian vanha leiriläiseksi, siirryin suosiolla isoseksi siirtämään leiriperinteitä nuoremmille.

11. Aiotko festareille tänä kesänä?

En tiedä. Luultavasti en. Niille lippurahoille kun on paljon parempiakin käyttökohteita, kuten Helsingin järkyttävän suuret, monen kuukauden vuokrista muodostuvat takuuvuokrat.

Jatka letitystä niin, että uuden kukan varsi kiertyy aina kaikkien aiempien kukkien varsien ympärille.

Haasteen minulle lähetti Sofiina, mutta en haasta ketään edelleen tai keksi uusia kysymyksiä, koska tämä on jo kolmas kerta, kun tähän haasteeseen vastaan. Okei, tavallaan jo neljäs, mutta kuitenkin. Sitä suuremmalla syyllä katkaisen haastekierteen nyt omalta osaltani, eiköhän niitä kysymyksiä ole liikkeellä jo ihan tarpeeksi.:)

Jatka, kunnes seppele on halutun pituinen. Päättele se sitten sitomalla seppele pyöreäksi viimeisellä, notkeavartisella voikukalla. Tyyli on vapaa ja kokeilemalla oppii!