Viikon paras kenkälöytö tehtiin Kluuvissa pidetyssä Puman The Creative Factory -tapahtumassa, jossa sai suunnitella itselleen uniikkitennarit. Minä en suunnittelukoneen ääreen ehtinyt, mutta kyttäsin muutamankin suunnittelun verran muiden ihmisten luomuksia. Tapahtuman komein kenkä oli kuitenkin jättikenkä, jonka kanssa sai poseerata kuvausseinän edessä. Jos muuten tuo mahtavasti korostunut ihonvärini ihmetyttää, saatoitte jättää väliin tämän postauksen, sillä sieltä löytyy selitys poikineen.

Viikon paras “vanha suola janottaa” -hetki pääsi syntymään, kun maustoin popparini pitkästä aikaa vanhalla suosikkimausteellani. En tajua, miten olin edes unohtanut tämän herkun niin pitkäksi aikaa! Wasabi & Sesame -mauste toimii muuten poppareiden lisäksi upeasti myös pastassa. Santa Marian mausteperheestä tämä on ihan ehdoton suosikkini ja olen ostanut tätä purkkitolkulla varastoon, jos joku urpo ikinä päättää lopettaa tämän valmistamisen.

Viikon paras makunautinto löytyi Fazerin lähettämästä Angry Birds -karkkipussista. Pusseja on kaksi erilaista, joista toisessa seikkailevat possut ja toisessa linnut. Eihän niitä nyt keskenään voisi samaan pussiin pistää! Karkkivalikoiman suosikeikseni noista kahdesta pussista nousivat karamellimunat (ainakin Nina on kanssani samaa mieltä), omenapossut ja cola-sitruunalinnut, joita en valitettavasti voinut kuvata teille, sillä söin ne jo!:D

Viikon paras fiilis tuli, kun luin viestiä lukijaltani, joka oli voittanut pääpalkinnon minun promoamassani kampanjassa. Mikä minusta tulee isona? -kirjoituskilpailun voitto napsahti ihmiselle, joka tuntui todella arvostavan sitä. Pääpalkintohan oli noin tuhannen euron arvoinen mahdollisuus julkaista oma kirja eli ei mikään mitätön juttu. Onnittelut vielä voittajalle! Veeran ja Idan (voittaja) 100 kirjaa -kirjablogista voi seurata kirjan syntymistä ja kirjoitustunnelmia.<3

Viikon paras kosmetiikkatuote on Cutrinin CHOOZiSM-hiuslakka, jota olen saanut testailla blogini kautta jo kuukausien ajan. Jotenkin havahduin kuitenkin vasta nyt siihen huomioon, että lakka on syrjäyttänyt muut lakkani kylpyhuoneessa täysin. Sen pito on mieletön, mutta ei tahmaava, ja tuoksukin on hyvä. Lisäksi hiuslakkapullon punainen väri miellyttää silmääni kovasti. Olen pahoillani, Tigi, mutta tämän vei Hard Headin paikan maaiman parhaana hiuslakkana!