Päivän miniloma alkoi taksimatkalla lentokentältä kaupunkiin.

Hotellilla ehti hetken hengähtääkin ennen tapahtuman alkua.

Seinä, jonka olisin voinut viedä mukanani kotiin.

Jenni videobloggasi lyhyitä pätkiä päivästämme.

Itse keskityin lähinnä heräämiseen.

Tapahtuman Tukholmassa järjesti St. Tropez.

Leikin kuvaavani Jenniä, mutta oikeasti kiikarissa oli nuori Jude Law(!).

Tankkasin hiilareita huomista suoritusta varten, krhm.

Tukholman terassikelit saivat toivomaan, että voisimme jäädä vielä pidemmäksi aikaa ihailemaan mieh… maisemia.

Blogiäitimme-Minttu vei tytöt syömään ihastuttavaan Bistro Bohèmeen.

Olin paha ihminen ja sorruin syömään tonnikalaa. To die for.

Reissu oli aivan ihana, mutta tänään kyllä väsyttää niin, että tekisi mieli nukkua iltaan asti. Matkan kosmetiikkaosuudesta tulee lisätarinaa sitten, kun näytteet ehtivät minulle asti. Käsimatkatavaroissa kun ei lahjakassia voinut tuoda Suomeen. Kiitos Polhem PR:lle minityömatkan järjestämisestä ja tietysti ihanaisille kollegoille matkaseurasta.

Huomiseksi on vielä sen verran tehtävää, että blogi jää hetkeksi syrjään. Pahin pelkoni on, että toissapäivänä keljuilemaan alkanut polvi katkaisee ja estää matkanteon kokonaan. Toivon kuitenkin, että voin palata pian kertomaan teille, että HCR on takana ja että kaikki meni hyvin. Tällä hetkellä olo on epävarma ja pelokas, kiukutteleva polvi on nimittäin sama, joka oli kolmisen kuukautta käyttökelvoton muutama vuosi sitten.:/