Pidän erityisen paljon meikkikamppiksista, sillä opin joka kerta hyödyllisiä meikkivinkkejä omalle iholleni ja kasvonpiirteilleni. Lisäksi lukijatutkimuksessa selvisi, että kosmetiikkajutut ovat blogini luetuimpia ja toivotuimpia juttuja, joten mielellä teen niitä jatkossakin yhtä paljon. Tällä kertaa meikkikampanja on Indiedaysin ja L´Oreal Paris Lumi Magiquen.

Kampanjan pointtina oli kokeilla uutta Lumi Magique -meikkisarjaa, joka sisältää kolme erilaista pohjustustuotetta. Meikkivoide, valovoide sekä valokynä toimivat hyvin yhteen ja niitä voi miksaillakin vähän keskenään, mutta palataan siihen myöhemmin. Jännitin hieman meikkituokiota, sillä Sannin postaus kyseisestä meikkivoiteesta jakoi kommenttiboksissa ihmisten mielipiteet hyvinkin vahvasti kahtia. Osasin kuitenkin aavistaa, että omalle iholleni sarja sopii, sillä en kärsi mistään hurjista iho-ongelmista.

Aloitimme meikkikoulutuksen tutustumalla kampanjatuotteisiin. Koko sarja pohjautuu heleyteen, minkä vuoksi kaikissa tuotteissa on valoa heijastava koostumus. Tuota primeria eli pohjustustuotetta (kuvassa keskellä) voisi kuvailla “valopitoisimmaksi”. Sitä voi käyttää sellaisenaan tasoittamassa ihoa, meikin alla tuomassa hehkua tai päällä korostamassa tiettyjä osia kasvoista. Primer toimii jopa meikkivoiteeseen sekoitettuna, jolloin mikä tahansa meikkivoide muuntuu kuultavammaksi.

Valokynä (kuvassa oikealla) taas on ihan normaali valokynä, sillä niiden pointtihan on tosiaan se valon heijastaminen ja tällä illuusiolla juonteiden häivyttäminen. Tällä saa piiloon silmäpussit ja tummat silmänaluset, mutta kynää voi käyttää myös esimerkiksi ylähuulen, kulmaluun tai poskipäiden korostamiseen. Valokynää myydään kahdessa eri sävyssä.

Sarjan meikkivoide (kuvassa vasemmalla) on erityisen kosteuttava. Sisältää lähes 40 % vettä, kun taas tavalinen meikkivoide sisältää sitä vain noin 20 %. Meikkivoiteen valoa heijastava koostumus tasoittaa ihoa optisesti, mutta samalla meikivoide hoitaa ja kosteuttaa ihoa syvemmältä. Tässäpä siis oiva meikkiovide meille, jotka emme halua meikkivoiteen vain näyttävän hyvältä vaan myös tekevän hyvää. Ison plussan tuote saa minulta siitä, että yksi pumppaus riittää koko kasvoille.

Meikkitaiteilija Suvi Tiilikaisen huima meikkiarsenaali ihastutti.

Ensimmäisenä meikkiin pääsi söpö Aino.

Toisena olin minä – sammakkoperspektiivistä kuvattuna.

Hovikuvaajani. Ihan normaali tyttö!:D

Suurin iho-ongelmani eli punoitushan se siinä.

Meikkivoiteeseen sekoitettiin sitä kuuluisaa “nestemäistä valoa”.

Viimeisenä meikattiin upea Sofia.

Ja sitten niihin lopputuloksiin. Meille kaikille kolmelle loihdittiin meikkipohjat kampanjatuotteilla, mutta jotta emme näyttäisi vahanukeilta, meikkiin lisättiin vielä aurinkopuuteri ja poskipuna sekä silmä- ja huulimeikki. Joku ihastelikin tuon kuvauspäivän asukuvissani tätä meikkiä ja nyt voin vihdoin paljastaa, miltä se näytti läheltä. Kuvat saattavatkin jo kertoa, että pidin lopputuloksesta paljon.:)

Kuultava meikkipohja pienellä päivetyksellä, olkaapa hyvät!

Koska tuo sisällä otettu kuva on hieman rakeinen ja muutenkin epätarkka, valjastin hovikuvaajani napsimaan vielä parit lisäkuvat ulkona luonnonvalossa. Mielestäni näissä kuvissa kuulas ja tasainen meikkipohja pääsee todella oikeuksiinsa. Kuvia ei ole muokattu eli meikkipohja näytti ihollani todella noin “valovoimaiselta”.

Meikkini silmät kiinni…

… ja auki.

Tässä vielä ohjeet tuon meikkipohjan tekoon videomuodossa. Video sisältää myös meikkivinkkejä eli vaikka meikkipohjan tekeminen olisikin tuttua touhua, video kannattaa katsoa silti läpi. Tuntuu, että meikkitekniikoita on olemassa yhtä monta kuin tekijöitäkin, joten näissä aiheissa on se hyvä puoli, että koskaan ei tiedä kaikkea.

Kerrataanpa vielä se olennaisin. Taika-aseina tässä meikissa toimivat siis valoa heijastavaan teknologiaan pohjautuvat meikkivoide, meikinpohjustusvoide aka monitoimivoide sekä valokynä. Ja mikä parasta, yksi tätä postausta tämän päivän iltaan kello 23:59 mennessä kommentoineista voittaa itselleen noin 100 euron arvoisen lahjakassin, joka sisältää juurikin nämä tuotteet! Myös kampanjasivulla voi osallistua arvontaan, jos tahtoo tuplata voittomahdollisuutensa.

Valoa purkista? Kyllä kiitos!

Koulukuvassa Iina 25 vuotta.

Tehotytöt kiittävät kivasta päivästä ja hyödyllisistä meikkivinkeistä!<3