Olipa juoksua koko päivä! Aloitin tosin aamuni rentoutumalla kampaajantuolissa, joten siinä ehti ladata samalla akkuja loppupäivän kiirettä varten. Hoitelin sekä henkilökohtaisia että blogiin liittyviä asioita sellaisella aikataululla, että illalla saa kyllä levätä ihan luvan kanssa. Aamun kampaajareissu oli ostettu jostakin aiemmin tänä vuonna diilisivustolta ja se sisälsi hiusten pesun, raidat (tai yhden värin), leikkauksen, hiusten syvähoidon ja rentouttavan päähieronnan sekä muotoonkuivauksen. Hintaa tuli huimat 45 euroa.

Kampaamona toimi Punavuoren Image Lift, johon tällainen surkeakin suunnistaja löysi kätevästi ratikalla. Otin noita vaaleamman ruskeita raitoja lisää ja tasasin vihdoin hiusten latvoja ja mallia. Pituutta lähti viitisen senttiä. Koetan koko ajan häivyttää tuota vanhaa otsatukkaa enemmän hiusten sekaan, mutta se leikattiin aikanaan niin paksuksi, että hommassa on haastetta. Lopputulos oli kivan raikas. Paikasta voin sanoa, että nopeaa ja tehokasta toimintaa sekä puheliasta juttuseuraa kaipaavat voivat kokeilla tätä kampaamoa.

Ehdin myös käydä valitsemassa lahjakortillani Kampin Vero Modasta itselleni jotakin kivaa. Meinasin jo sortua tekonahkatakkiin, mutta lopulta päätin täyttää valkoisen kauluspaidan kolon vaatekaapissani. Tai no, kauluspaita tämä ei ole, mutta siisti valkoinen paita, joka toimii hyvin kauluspaidan tilalla ja on ulkomuodoltaan hieman kiinnostavampi. Ja vähemmän työntekijämäinen, itselleni kun tulee väkisinkin joskus kauluspaidassa tarjoilija-fiilis. Ainut huono puoli tässsä valinnassa on se, että nyt on pakko ostaa silitysrauta!:D

Nappasin mukaani myös kasan boksereita. Nämä sopivat kivasti lempeään liikuntaan kuten joogaan tai venyttelyy. Hikitunneilla turvaudun Björn Borgin vastaavan mallisiin, mutta materiaaleiltaan enemmän treenailuun sopiviin hipsterseihin. Mutta kuten naistenlehdet opettavat, välillä vaan pitää pitää puuvillaisia pikkareita. Ja tämä malli siksi, ettei se uppoa pakaroihin ja näy rumasti housujen läpi.

Päälleni puin tänään rennot housut ja hieman pastellisävyjä niiden harmautta piristämään. Toppi on vaalean persikkainen ja vyöt mintunvihreä sekä roosa. Samat värit toistuivat ballerinoissani kimaltavan kullan lisäksi. Topin päälle rotsin alle puin neuletakin, jos ulkona olisi sattunut olemaan kylmä. Ei ollut kylmä, mutta oli märkää.  Tämän asunhan puin ylleni aamulla, kun ei vielä satanut. Olisin voinut olla luottamatta aiempaan sääennusteeseen ja katsoa suosiolla sen vielä aamulla. Asukuvissa uusi tukka ei näytä enää hyvältä, sillä ehdin napsia nämä kuvat vasta juostuani päivän vesisateessa. Sellainen touhu muuttaa hiukseni pörrökasaksi ihan hetkessä.


toppi – H&M

housut – Lindex

vyöt – H&M

kengät – H&M

Tulipa monta asiaa samaan postaukseen. Nyt tämä kilometripostaaja taitaa laittaa viimeisen koneellisen pyykkiä pyörimään ja etsiä vielä muutaman kenkäparin myytäväksi. Jotakin outoa tässä on tapahtunut, kun en oikein millään saa ostetuksi lisää vaatteita tai kenkiä, vaan koetan päästä hirveällä vimmalla nykyisistä eroon. Ehkä tämä pieneen asuntoon mahtuminen sopiikin allekirjoittaneelle paremmin kuin se entinen “hamsterielämä”. Hyvä niin.