Eilinen menikin sellaiseksi sotkemiseksi, että tarvitsen vielä toisen päivän lepoaa selvitäkseni aamun urakasta. Muistin jotenkin hämärästi, että spinningmaratonin pituus on kolme spinningtuntia. No, se olikin neljä spinningtuntia eli ajallisesti kolme tuntia. Siinä vaiheessa siis, kun tuulettelin kolmannen tunnin lopussa ja tajusin, että vielä olisi yksi jäljellä, olo oli aika urpo. Mutta tulipa taas poljettua kyseinen urakka onnistuneesti.

En tiedä, mikä liikuntakirppu tässä on päässyt iskemään hampaansa kankkuuni, kun juokseminen muuttui yhtäkkiä nautittavaksi pakkopullan sijaan ja sitten vielä tungen itseni kolmeksi tunniksi hikoilemaan pyörän päälle. Vähän alkaa pelottaa, otanko toukokuun puolimaratonin jälkeen tavoitteeksi jo sen pelottavan kokonaisen. Minttu sitä ideaa yrittikin joskus myydä meikäläiselle ja kauhukseni huomaan pitäväni ajatusta koko ajan vähemmän ja vähemmän epätodennäköisenä.

Mutta nyt liikunta-ajatukset sikseen ja rentoutumaan. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että vedän haalarin niskaan ja otan kirjan käteeni. Haalari on edelleen saatu Jumpinilta ja kirja lainattu pikkusiskon hyllystä. Se “pikkuinen” saisi harrastaa enemmänkin lukemista, niin voisin pölliä lainailla näitä junakirjoja ostamisen sijaan. Kirjoja kun ei voi koskaan lukea liikaa. Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!:)