Kyllä, otsikossa on piste. Sillä on suuri merkitys, sillä tuo pieni välimerkki korostaa sitä, että asiasta ei neuvotella. Sinä et ole myytävänä. Piste.

Olen tässä viime aikoina ruotinut yllättävän syvällisiäkin asioita, vaikka en ajatuksiani ole blogin puolelle purkanutkaan. Halusin välttämättä kirjoittaa tästä aiheesta, mutta koinkin sen yllättäen vaikeaksi. Ensimmäisen luonnoksen tallensin tammikuussa, mutta en ole vain saanut täydennettyä tätä. Jotenkin teini-ikäisen tytön isosiskona olen ehkä tahtonut vältellä näiden juttujen miettimistä, jotta en stressaisi turhasta. Fakta on kuitenkin se, että vaikka silmät ja korvat sulkisi, pahat asiat eivät katoa ympäriltämme. Tartutaan siis härkää sarvista.

Ystävyys from EXIT-hanke on Vimeo.

Alaikäisiin kohdistuva seksikauppa kuulostaa ongelmalta, johon törmää ulkomailla katulasten kohdalla tai raadollisissa elokuvissa. Meillä Suomessa prostituutio yhdistetään usein vain muutamaan pääkaupunkimme kadunnimeen, vaikka totuus on paljon karumpi. Lasten seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö eivät ole vain jokin tabu, jota saattaa tapahtua muutamissa perheissä neljän seinän sisällä. Nämä ovat asioita, joita pitäisi nostaa enemmän esille, sillä vain sitä kautta tällaisten tapauksien uhrit osaavat etsiä apua.

Bittersweet from EXIT-hanke on Vimeo.

Epämiellyttäviä tai ahdistavia ehdotuksia voi tulla joskus niinkin tutuilta ihmisiltä, ettei niistä ymmärrä huolestua. Joskus asiasta puhumineen hävettää tai pelottaa niin paljon, ettei osaa edes hakea apua ahdistukseen. Pahimmassa tapauksessa ystävät vielä painostavat väärään suuntaan. Yksin kun on vaikeampi taistella pahaa vastaan. Tämän vuoksi onkin perustettu hanke, joka tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista tukea nuorille, jotka ovat joutuneet vastikkeellisen seksin, seksuaalisen ahdistelun tai hyväksikäytön kanssa tekemisiin. Yhteyttä voi pitää nimettömänä.

Skeittaaja from EXIT-hanke on Vimeo.

Lisää luettavaa ja tarvittaessa myös sitä tukea ja apua löytyy Exit-hankkeen nettisivuilta tai konkreettisesti osoitteesta Annankatu 16 b, 00120 Helsinki (katso kartalla). Kommenttiboksiinkin saa tarinoida, jos jokin mietityttää tai tahtoo kertoa tarinansa muille. Sen voi tehdä täysin anonyymisti. Jos yhdenkin nuoren taakka helpottuu tämän postauksen vuoksi tai tämä auttaa jotenkin välttämään näitä kamalia tapauksia, ollaan jo voiton puolella. Pistetään siis sana kiertämään.