Aloitetaanpa tämä postaus tunnustuksella. Panostin tänään huulimeikkiin vain olosuhteiden pakosta. Kokeilin aamulla niin huonoa ripsiväriä, että silmämeikkiä tuskin huomasi. Huutomerkki piti siis maalata huuliin huurteisen pinkin muodossa. Nyt samassa asussa on sitten yhtä sävyä pinkkiä huulissa, toista kengissä ja kolmatta laukussa. Laukun pinkki tosin näyttää näissä kuvissa aika samalta kuin huulipunani sävy, mutta siinäpä meille kuitenkin ristiriitaa kerrakseen.

Päivän asuni oli tosiaan sekoitus muutamaa eri pinkkiä, jotka yhdessä maustoivat mustista farkuista ja hopeanharmaasta metallineuleesta koostuvaa asua. Asusteiden sävyeroa on näköjään aika mahdoton tuoda esille näillä kuvilla, vaikka postauksen lopusta siitä saakin ehkä pienoisen vainun.

Muutaman valituksen tahtoisin tehdä tähän väliin. Nuo farkut pitäisi värjätä tai jotakin, sillä niiden entinen vahapinta on haalistunut rumaksi ja harmahtavaksi. Kameraa taas pitäisi nostaa, sillä nuo korot paljastavat sen olevan ihan väärällä korkeudella, jolloin se vääristää mittasuhteita. Kampauksesta en edes huomauta. Unohdin nimittäin päähäni aamulla kasvopesua varten kyhätyn hainleukanutturan. No, ei se näköjään menoa haitannut!:D

metallineule – Gina Tricot (saatu)

housut – H&M

kengät – Diesel

laukku – Gina Tricot (saatu)

Olen tällä hetkellä Iso-Roobertinkadulla blogigaalassa, joten mitään sen erikoisempia iltasuunnitelmia ei tarvinnut tälle illalle tehdä. Huominen aamu onkin asia erikseen. Tosin tarvitsen kunnon sotasuunnitelman päästäkseni aamulla ylös sängystä, naurettavan aikainen juna kun ei unikekoja odota. Harmittaa vähän, että viikonloppusuunnitelmani menivät nyt uusiksi. Jää nimittäin Jyväskylän reissun takia mm. se kaksipäiväinen Nike Helsinki -tapahtuma kokematta.

Menetystä kompensoimaan hommasinkin sitten ensi viikolle muutaman mahtavan arvonnan, vaikka ne oli tarkoitus porrastaa kevään ajalle. Muistakaahan muuten, että aamulla teknisten ongelmien vuoksi hieman nihkeästi startanneeseen takkiarvontaan voi osallistua vielä keskiyöhön saakka. Toivottavasti tykkäätte tästä arvontaputkesta!

(huulipuna saatu)