Kuten jo aiemmin uhkailin, kävin eilen tutustumassa sekä nettiin että Lindex-myymälöihin ilmestyneeseen Holly & Whyte -mallistoon. Lindexiä edustava PR-firma antoi ystävällisesti minun valita mallistosta muutaman vaatteen itselleni, mutta sovituskuvia ette nyt joudu katselemaan, vaikka niillä vähän teitä pelottelinkin. Ihastuin nimittäin heti erääseen mekkoon, joka ei kuvien perusteella vaikuttanut ollenkaan tyyliseltäni. Sovituskopissa se kuitenkin vakuutti välittömästi. Mekon lisäksi päätin ottaa punaiset housut, joihin tutustutaan lähemmin myöhemmin.

Mekko pääsi tositoimiin, kun sovittelin sen päivän asuuni. Raikas mekko miellyttää silmääni todella paljon, vaikka normaalisti kategorioin tällaset vaatteet tylysti TYLSÄ-lokeroon. Harkitsin kyllä ensin ottavani samantyylisen paidan, jossa oli paljettikoristeita, mutta epäilen, että tätä tulee pidettyä enemmän. Pelkäsin jäätyväni tuolla ulkona, mutta seitsemässä lämpöasteessa selvisi hienosti mekon ja trenssitakin voimin. Ja hei, vaikka rikkinäiset sukkahousut voikin bongata kuvista, ne asukuvatkin onnistuivat lopulta!

mekko – Lindex (saatu)

kengät – Aldo

Tämän illan tulenkin sitten viettämään erään hiusvärikokeilun parissa. Tyvikasvua tukassani on jo kunnioitettavat kymmenen senttiä, joten tahdon vähän siistiä tyyliäni viikonlopuksi. Sain riesakseni eilen yllättävän koti-ikävän ja nytkin lasken vain tunteja huomiseen junamatkaan. Lauantain hautajaiset tulevat olemaan rankat, mutta tavallaan odotan niitäkin. Ja niin varmasti tekin, sillä tämän aiheen puiminen ei ainakaan piristä kenenkään päivää. Pahoittelut.:/