Nyt tulee taas sellainen sillisoppapostaus, että järjestelmällistä ihmistä saattaa alkaa heikottaa. Muistatteko, mitä eräs nuori mies lupasi minulle pienessä sievässä uuden Helsinki-elämäni alkuaikoina? Ei, en ole saanut sitä luvattua 72 tölkkiä Coca-Cola Zeroa, mutta torstaina ovikelloni soidessa yllätyin silti vähän, kun oven takana odotti tuttu nuori mies tölkki- ja pullolähetyksen kanssa. Useiden tölkkien lisäksi sain nimittäin maisteluun myös Glacéaun Vitaminwater-juomia. Ihan pikkaisen vaan kiljahtelin ja pompin ympäriinsä, kun annettu lupaus muutettiin vielä paremmaksi!:D


Päivän ohjelmaani kuului tänään aamuisen spämmikommenttitaistelun lisäksi vierailu Jumpinin kauppaan Kluuviin. En ollut käynyt siellä aiemmin, joten pitihän sitä räpsiä valokuvatodiste paikan päältä. Kävin sopimassa hieman tulevista yhteistyöjutuista, joista kuulette aivan pian. Tällä hetkelläkin teillä on mahdollisuus hyödyntää merkin nettikauppaan alekoodi, mutta pääsiäiseksi olisi tarjolla vielä vähän extraa tuonne konkreettiseen myymälään.

Päivän asunani oli sellainen turvaunivormu, että siitä puuttuivat enää prätkäbootsit. Oli vaan pakko pistää korot jalkaan, etten lakannut olemasta ja hukkunut asvalttiin. Pelottavaa, miten asuistani tietää heti, millä fiiliksellä olen. Tällainen jättineule kun viestii kilometrin päähän, että kaikki ei ole ihan ok, vaan jokin ahdistaa ja kovaa. Eilen olo olisi voinut mennä pienen darran piikkiin, mutta ei tänään. Saman ahdistuksen piikkiin laitan myös asun mustaa ja harmaata toistavan värimaailman. Tämä sunnuntai on pahempi kuin kuukauden kaikki maanantait yhteensä.


neule – H&M

kengät –  Aldo

Jotta koko päivä ei menisi masistellessa, taidan ottaa ratikan alleni ja suunnata merenrantaan. Voisin myös kokeilla yhtä reseptiä, joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Joku saisi kyllä pitää huolta, etten tarkistelisi ruotsin tenttituloksia tunnin välein, kun niissä on kuitenkin vielä viikko tarkistusaikaa jäljellä. Eiköhän tämäkin päivä tästä vielä kivemmaksi muutu, kun vaan saan unohdettua kaiken ahdistavan edes hetkeksi. Saisivat jo loppua nämä selkäänpuukottamisen SM-kisat.

Psst! Enää vajaa viikko papan hautajaisiin.:(