Kävin viime viikolla nopeasti uuden kauneushoitolan nimeltä Miira C avajaisissa. Hietalahdenrannassa sijaitseva hoitola tarjoaa kasvo-, vartalo- ja laitehoitoja sekä meikkikursseja yksityishenkilöille tai kokonaisille ryhmille. Vain tuotteitakin voi toki käydä ostamassa, sillä hoitola myy erästä kosmetiikkamerkkiä, josta allekirjoittaneen mielestä voisi levittää Suomessa hieman enemmänkin tietoa.

Tutustuin hoitolassa hieman lisää diego dalla palma -kosmetiikkamerkkiin. Sen lanseerasi 70-luvulla Italian tunnetuin meikkitaiteilija Diego. Merkillä on kosmetiikkatuotteita jokaiseen makuun, luottipa asiakas sitten viimeisimpään teknologiaan tai klassisiin, jo vuosikymmeniä toimineisiin ainesosiin. Tuotteita myyvät Suomessa ammattitaitoiset kauneushoitolat ja erikoisliikkeet kautta maan.

Merkin vahvuutena ovat kirkkaat ja selkeät värit, joiden pigmentit ovat sarjan luojan periaatteiden mukaisesti niin sanotusti teatterimaskitasoa. Varsinkin noiden yllä olevien kuvian kirkkaanpunainen huulikiilto jäi kutkuttelemaan ostoslistalleni. Kirkkaita luomivärejä olen vasta opettelemassa käyttämään, mutta huulissa tuollaiset huutomerkkivärit tuntuvat jo kivoilta.

Testasin muuten avajaisissa erästä kevään trendiväriä tositoimissa. Yhdistin ovelasti saamani Versace for H&M –rannekorun vaaleanliloihin kynsiini, jotka olin lakannut Lumenelta saadulla Ensi kevät -sävyisellä kynsilakalla. Tällaisin pieninä yksityiskohtina väri toimii kivasti, mutta en tiedä, uskallanko kokeilla sitä isompina pintoina.:)