En näköjään sitten nukukaan tänään pitkään, vaan heräsin ilman kelloa jo nyt. Lähden tänään Jyväskylään hoitamaan asioita, joten sen ja alkavan kevään kunniaksi tutustutaan hieman uusimpiin aurinkolasitrendeihin ja pistetään vielä loppuviikon ajaksi pystyyn arvontakin. Nyt alkaa olla hyvä aika kaivella aurinkolasit talvivarastoista esiin, sillä aurinko pilkistelee pilvien välistä yhä useammin ja useammin. Aurinkolasitrendikatsauksen sponsorina toimii Fashionstore-nettikauppa.

Mitä aurinkolasirintamalla sitten oikein tapahtuu tänä keväänä ja kesänä? Tälle kesälle ikityylikkäiden, klassisten pilottilasien rinnalle Ray-Banilta on tullut klassikkomallista Wayfarerista Folding-malli, joka lienee ollut myynnissä viimeksi kultaisella 80-luvulla. Lasit voi taittaa niin pieneksi, että ne mahtuvat vaikka taskuun.

Myös värit ovat muodissa aurinkolaseissa. Tätä kategoriaa edustavat  D&G:ltä mm. naisten liukuvärilinssiset lasit sekä miesten punaiset kaunottaret, jotka muuten varastaisin salamana omalta mieheltäni. Jos minulta siis sellainen löytyisi. Ray-Ban tarjoaa väreistä ainakin supertyylikästä lilaa, jota olen itse opettelemassa käyttämään enemmän näin kevään myötä.

Ainakin minua miellyttää se uutinen, että paluuta tekevät jälleen myös hyvin klassiset naistenmallit, kuten D&G:n kissamaiset tai jättiaurinkolasit. Edelleen 70-lukuun ihastuneena sytyn jättilaseille näistä trendeistä ehkäpä eniten. Linkittelin noita esimerkkiaurinkolaseja tekstin sekaan, kun pelkkä sanallinen tarinointi jättäisi aika kylmäksi asusterintamalla.

Kerro tämän postauksen kommenttiboksiin linkin kera, mitkä ovat suosikkiaurinkolasisi Fashionstoren valikoimista. Yksi onnekas voittaa haluamansa lasit, kun kilpailu päättyy sunnuntaina 11.3.2012 kello 20:00. 

Mikäli muuten Fashionstoren sivustolta ei löydä hakemaansa aurinkolasimallia, kannattaa sitä ehdottomasti kysäistä asiakaspalvelusta, koska sieltä voidaan tilata asiakkaalle kaikkia malleja, mitä Ray-Banilla ja D&G:llä on päävarastolla. Valitkaa suosikkilasinne arvontaan nyt kuitenkin tämänhetkisestä valikoimasta, voittaja voi kyllä sitten vaikka tilata omansa päävarastolta. Arpaonnea kaikille!:)