Vielä ei ihan tekstiä irtoa, kun päässä pyörii kaikkea ikävää, mutta halusin jo hiljalleen palata blogini pariin. Kommentteihin vastasin eilen, mutta en oikein saanut vielä silloin ryhdistäydyttyä. Tuli taas muutaman moukan vuoksi menetettyä hetkeksi usko ihmisiin. Tänään oli kuitenkin jo aurinkoisempi olo. Olen koettanut löytää ympäriltäni niitä elämän pieniä iloja, jotka saavat edes hetkeksi paremmalle tuulelle. Tässä niitä teille kuvamuodossa.

Aamukahvi, jota saa juoda rauhassa monta tuntia, kun on peruuttanut kaikki tapaamiset.

Seinäkirjoitukset, jotka saavat hymyilemään.

Rakkaan ystävän vauvauutiset, joiden varjolla sain vihdoin tehdä tilauksen PaaPii Design SHOP -nettikauppaan.

Aurinkoisena päivänä yhdessä luistelevat ihmiset ja monesta kohtaa täysin kuiva maa.

Vapianossa keväisenä päivänä pikkusiskon kanssa nautittu panna cotta.

Make Up Storelta saatu täydellinen Redelicious-huulipuna.

Suuresti himoittu Lapponian Manhattan-sormus oikeassa nimettömässä.

Kaakaopuun jälkiruokamainen turkinpippurikaakao.

Ystävän kesähäihin ostettu mekko, joka ei maksanut lopulta mitään lahjakortin vuoksi.

Koop Arponen livenä uudessa suosikkipaikassani eli Apollo Live Clubilla. Musiikki auttaa haavoja paranemaan.