Käydessäni Lontoossa Selfridgesillä mietin hetken aikaa, ovatkohan nuo yllä olevan kuvan ensimmäiset bokserit vasemmalta sattumalta Leena Hefnerin o.s. Herppeenluoman bokserit?:D Sitten keskityin taas asiaan eli itse alusvaatteisiin, joita tämäkin postaus tulee käsittelemään. Björn Borgin osastolla kun sai painatuttaa ilmaiseksi boksereihinsa pimeässä hohtavan tekstin ja/tai kuvan ja siellähän piti sitten käydä tietysti vähän kuvailemassa.

Paikalla oli kaksi mallia avustamassa ja pyysin heitä poseeraamaan minulle postausta varten. En kuitenkaan lopulta painattanut kellekään boksereita, mutta ideasta pidin kyllä kovasti. Kaikki hieman erikoisempi on aina plussaa, kun kyse on alusvaatteista.

Koska te tuskin jaksatte lähteä Lontooseen koristelemaan alusvaatteitanne, helpotan hieman oloanne tarjoamalla kolmelle onnekkaalle naislukijalleni pimeässä hohtavat alushousut. Kokoja löytyy väliltä XS-L ja ne vastaavat aika hyvin normaaleja vaatekokoja. Hienot hipstersit voit voittaa kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin 24.2.2012 kello 22:00 mennessä, millaisen tekstin tai kuvion haluaisit painattaa omien alushousujesi takamukseen, jos vain taivas olisi rajana.

Sitten ei muuta kuin “hirveesti onnea kaikille arvontaan” ja “niin ootte taas nättinä“. Minä lähden tästä ihailemaan omia lahjusalushousujani yksin jonnekin pimeään. Kauniita unia.:)